Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pariskunnan saunailta päättyi traagisesti – illan viimeinen saunavuoro koitui miehen kohtaloksi

Seurustelevan pariskunnan saunailta päättyi traagisesti, kun mies menehtyi saunan lauteille.
Naisen epäiltiin jättäneen noin 60-vuotiaan miesystävänsä taloyhtiön saunaan nukkuvana ja tajuttomana. Mies menehtyi lopulta kuumaan löylyhuoneeseen.

Hämeen poliisi tutki tapauksen. Naisen epäiltiin syyllistyneen kuolemantuottamukseen, heitteillepanoon ja pelastustoimien laiminlyöntiin.

Naisystävän mukaan mies otti kovia löylyjä ja jäi lauteille kyljelleen silmät avoimina kun hän lähti asuntoonsa.

Kun miestä ei kuulunut, meni nainen saunan ovelle kolkuttelemaan, mutta saunan ovi oli lukossa eikä hän päässyt sisään, koska ovet sulkeutuvat automaattisesti tiettyyn aikaan iltaisin.

Miehen kannalta tilanne oli kohtalokas. Saunaan ei ollut enää illan aikana muita tulijoita, koska kyse oli illan viimeisestä saunavuorosta.

Naisystävä kävi illan aikana vielä kahdesti koputtelemassa ovella, jotta olisi saanut yhteyden mieheen.

Nainen ei kuitenkaan hälyttänyt ulkopuolista apua paikalle, koska tilanne oli tuttu: vasta muutama viikko aiemmin mies oli viettänyt yönsä samassa saunassa.

Nainen nukahti ennen puolta yötä ja meni taas aamulla kuuden aikaan saunan ovelle, mutta kun vastausta ei tullut hän soitti lopulta huoltomiehen paikalle. Miesystävä löytyi lauteilta kuolleena.

Salpausselän kihlakunnan syyttäjä jätti syytteen nostamatta. Hän totesi ratkaisussaan, ettei ollut todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi.

Syyttäjän mukaan ei löytynyt näyttöä, että naisystävä olisi jättänyt nukkuvan tai tiedottoman miesystävänsä lauteille tilassa joka olisi aiheuttanut kuoleman.

Syyttäjä teki ratkaisunsa viime viikolla. Mies menehtyi lauteille syksyllä 2014.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  2. 2

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  8. 8

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  9. 9

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  10. 10

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  2. 2

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. Näytä lisää