Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Irakilainen perheenisä salakuljetusvyyhdin esitutkinnassa: Maksoi 10 000 € perheen matkasta Suomeen

Käräjäoikeus
Poikkeuksellisen laajan ihmissalakuljetusvyyhdin käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa eilen. Eräs perheenisä antoi perheensä tulevaisuuden salakuljettajien käsiin.
Inhimilliset syyt johtivat siihen, että nelihenkinen irakilaisperhe osallistui salakuljetusmatkalle, jonka päätepiste oli lopulta Suomi.

26-vuotias perheenisä joutui kertomansa mukaan uhkailun kohteeksi Irakin Bagdadissa. Myös hänen isäänsä oli ammuttu.

– Olin töissä amerikkalaisten kanssa. Minut kidnapattiin ja minut vietiin tutkittavaksi. Minua lyötiin ja minua potkittiin. Turvallisuuteni Bagdadissa muuttui huonoksi. En enää uskaltanut olla siellä, koska yhteistyötäni amerikkalaisten kanssa ei katsottu hyvällä, joten turvallisuuteni oli vaarassa, mies kertoi rajavartiolaitoksen kuulustelussa.

SYNTYI ajatus Eurooppaan lähdöstä. Mies, vaimo ja parin kaksi alle 5-vuotiasta lasta matkusti Turkkiin vuoden 2014 syksyllä.

Isä tapasi Turkissa salakuljettajan, joka kuljetti perheen kumiveneellä Kreikkaan. Isä heitti venematkalla perheen passit mereen.

– Heitin ne pois, koska pelkäsin, että mikäli meidät otettaisiin kiinni, meidät palautettaisiin Irakiin, isä sanoi.

Kreikasta matka jatkui Makedonian kautta Serbian pääkaupunkiin Belgradiin. Perhe vietti öitä metsässä, odottaen turhaan sovittua salakuljettajaa.

Lopulta perhe pääsi Unkariin ja sieltä Itävaltaan. Perheenisä oli saanut ajatuksen Suomesta sedältään, joka oli tullut tänne aiemmin.

– Hän kertoi, miten hyvä täällä on olla ja että täällä on hyvä saada koulutus. Minulle pääsyy on lapset ja vaimo. Halusin, että heillä on hyvä olla, mies kertoi.

Perhe löysi Wienin kaduilta ihmisen, joka lupasi auttaa Ruotsiin, mutta huomattavaa rahasummaa vastaan. Isällä ei ollut koko summaa. Osapuolet sopivat, että loppusumma maksettaisiin myöhemmin.

PERHE matkusti junalla Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin Luulajaan. Siitä perhe matkusti bussilla Haaparantaan ja sen jälkeen he menivät Suomeen Tornion kautta.

Poliisi nappasi kuitenkin perheen ja heidän mukanaan tulleet seitsemän muuta salakuljetettua ihmistä kemiläisestä pitseriasta viime vuoden elokuun loppupuolella. Perhe on sittemmin hakenut turvapaikkaa Suomesta.

Kaiken kaikkiaan perhe joutui maksamaan Turkista Suomeen kantautuneesta reissustaan vajaat 10 000 euroa.

– Tulimme tänne asti ja maksoimme itse painostamatta. Tiesimme, että se maksaa. Vaikka välillä maksoimme paljon, tiedostimme sen olevan mahdollista.

Miestä on tarkoitus kuulla yhtenä todistajana oikeudenkäynnin aikana. Häntä ja perhettä ei siis syytetä rikoksista.

Kymmentä irakilaistaustaista miestä syytetään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja yhtä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Väätäisen mukaan miehet toivat Suomeen vuoden 2014 lokakuun ja viime vuoden syyskuun välisenä aikana vajaat 60 ihmistä laittomasti Suomeen. Rikollista etua heidän arvellaan saaneen noin 60 000 euroa.

Myös suurin osa maahan tuoduista on kotoisin Irakista. Tuotujen joukossa on sekä miehiä että naisia ja lapsia.

Otsikkoa muutettu klo 8.50.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  5. 5

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  8. 8

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  5. 5

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  6. Näytä lisää