Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pelastuslaitos: Kittilän kolari tapahtui ohitustilanteessa suoralla tiellä – 7 loukkaantui

Liikenneonnettomuus
Seitsemän ihmistä loukkaantui keskiviikkoaamuna Inarintiellä Kittilässä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa.
Kolari, jossa oli osallisina linja-, paketti- ja lava-auto, tapahtui tiellä 955 noin kello 6.15 Kittilän Könkäänkylässä.

Lapin pelastuslaitoksella palomiehenä työskentelevä Juho Törmänen kertoo, että onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa suoralla tiellä. Näkyvyys tiellä oli pöllyävän lumen vuoksi heikko ja ohitustilanne johti yhteentörmäykseen.

Törmäsen mukaan linja-autoa ohittanut lava-auto väisti vastaantullutta pakettiautoa penkkaan, mutta kolarilta ei vältytty.

– Hyvin pitkälti nokkakolariksi luonnehdittavissa oleva tilanne, Törmänen kertoo.

Onnettomuudessa loukkaantui seitsemän ihmistä. Loukkaantuneista kolme oli pakettiautossa ja neljä lava-autossa. Linja-auton kyydissä olleet eivät loukkaantuneet.

Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, että neljä lievimmin loukkaantunutta toimitettiin onnettomuuspaikalta Sirkan paloasemalle. Kolme vakavimmin loukkaantunutta kuljetettiin jatkohoitoon Rovaniemellä sijaitsevaan Lapin keskussairaalaan. Näiden saamien vammojen laatuun pelastuslaitokselta ei oteta kantaa.

Törmäsen mukaan Inarintien keskiviikkoaamuisessa liikenneturmassa oli edellytyksiä myös toteutunutta vakavampiin seurauksiin.

– Kun näin ajoneuvot, oletin että onnettomuudessa olisi käynyt pahemminkin. Sen verran pahaa jälkeä tiellä oli.

STT:n mukaan linja-auton matkustajina oli työmatkalaisia, jotka olivat matkalla Kittilän kultakaivokselle. Kuljetus oli kaivoksen tilausajo.

Puoli yhdeksän aikaan aamulla liikenne onnettomuuspaikalla oli saatu kulkemaan normaalisti parin tunnin katkoksen jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  3. 3

    Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

  4. 4

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  5. 5

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  6. 6

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  7. 7

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  8. 8

    Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

  9. 9

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  10. 10

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  3. 3

    Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

  4. 4

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  5. 5

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  6. Näytä lisää