Loviisa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Soini kyselytunnilla: Suomi harjoitteli viime vuonna CMX-harjoituksessa yhdessä Ukrainan kanssa

Eduskunnan kyselytunnin aluksi puheeksi nousi viime päivinä vellonut keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Ulkoministeri Timo Soini (ps) kertoi kyselytunnilla, että viime hallituksen aikana Suomi osallistui Naton CMX-karttaharjoituksen yhdessä muun muassa Ukrainan kanssa.

– On syytä erottaa sotilaalliset harjoitukset ja CMX-harjoitukset. Viime vuonna 3. maaliskuuta hallitus tiedotti, ulkoministeriön kautta silloin, että Suomi osallistuu CMX-harjoitukseen yhdessä Ruotsin, Australian, Japanin ja Ukrainan kanssa. Viime hallituksen aikana on harjoiteltu Ukrainan kanssa, Soini muistutti.

Presidentti Sauli Niinistö, Soini ja pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoivat eilen, että sotaharjoituksissa ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta, vaan puolustusvoimien järjestämät sotaharjoitukset ovat teknisiä, puolustuskyvyn ylläpitämistä.

Ulkopoliittisen johdon mukaan ulkopoliittisia ulottuvuuksia on CMX-karttaharjoituksilla.

Suomi on osallistunut CMX-harjoitukseen vuosina 2005, 2008, 2010, 2011, 2012 ja siis viime vuonna.

Edellisen hallituksen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) luki pätkän viimevuotisesta tiedotteesta.

– Harjoituksen kuvitteellisessa tilanteessa kahden etäällä Naton alueesta sijaitsevan kuvitteellisen valtion välille kehittyy kriisi, jolla on humanitaarisia sekä merelliseen turvallisuuteen liittyviä ulottuvuuksia. Harjoitus keskittyy Naton toimintaan tämän kehittyvän kansainvälisen kriisin alkuvaiheissa. Suomen tarkoituksena on harjoitella kumppaneiden osallistumista Naton kriisinhallinnan suunnitteluun sekä kansallisia toiminta- ja päätöksentekomekanismeja, Tuomioja luki vanhasta tiedotteesta.

Tuomioja kysyi, aikooko Suomi jatkossa osallistua CMX-harjoituksiin, joissa harjoitellaan Naton avunantolauseketta, artiklaa viisi.

– Näissä (harjoituksissa) on tunnetusti erilaisia skenaarioita. Kannatan, että asetelmat käydään läpi. Suomi osallistuu aina harjoituksiin kumppanimaana. Emme ole artiklan viisi ja turvatakuiden piirissä, Soini sanoi.

Ulkoministeriön tiedote viime vuodelta löytyy täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Erikoinen välikohtaus lentokoneessa viivästytti lentoa reilun tunnin – ”Kaksi henkilökunnan jäsentä poistettu koneesta”

    2. 2

      Raju paljastus Norjasta – maan hiihtoliitto tuputtaa lääkkeitä terveille urheilijoille

    3. 3

      Nainen nukahti Ikean sänkyosastolle – ohikulkija nappasi hillittömän kuvan

    4. 4

      Mikael Gabriel kurvasi Robinin keikalta luksus-Bemarillaan – myynnissä Nettiautossa: ”Huippuhieno harvinaisuus”

    5. 5

      Takavuosien supertähti maksaa kovaa hintaa urastaan: ”Minun on joskus vaikeaa laittaa kenkiä jalkoihini”

    6. 6

      Näin paljon yleisurheilun suurin tähti Usain Bolt tienaa – kisapalkkiot vain pieni osa jättimäistä rahavirtaa

    7. 7

      Brittilehti: Usain Boltin kanssa sänkyyn päätynyt 20-vuotias opiskelija kertoo kohuyöstä – ”En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    8. 8

      Italian maanjäristyksen uhriluku jo 159 – ilmasta kuvattu video paljastaa täydellisen tuhon

    9. 9

      Tutkijat löysivät Maan kaltaisen planeetan – voidaan todennäköisesti saavuttaa ihmisen rakentamalla laitteilla

    10. 10

      Kuopiolaisisän avautumisesta tuli jättihitti – totuus arjesta lasten kanssa valkeni viikossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehti: Usain Boltin kanssa sänkyyn päätynyt 20-vuotias opiskelija kertoo kohuyöstä – ”En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    2. 2

      Kuopiolaisisän avautumisesta tuli jättihitti – totuus arjesta lasten kanssa valkeni viikossa

    3. 3

      Sara Chafakin poikkeuksellisen rohkea kuva koettelee Instagramin sääntöjä – ”Hyvännäköinen arkku”

    4. 4

      Nainen nukahti Ikean sänkyosastolle – ohikulkija nappasi hillittömän kuvan

    5. 5

      Ennennäkemätön video Ylivieskan kirkon tuhonneesta palosta julki: Näin kaikki tapahtui

    6. 6

      Kauhistuttavat kuvat: Angela, 23, ottaa maailman vaarallisimpia selfieitä – yksikin virheliike voi olla kohtalokas

    7. 7

      Meteorologi yllätti katsojat – syvään uurrettu ja läpikuultava mekko suorassa lähetyksessä: ”Toi säpinää sääennustukseen”

    8. 8

      Takavuosien supertähti maksaa kovaa hintaa urastaan: ”Minun on joskus vaikeaa laittaa kenkiä jalkoihini”

    9. 9

      Usain Boltilla taas villit jatkot hotellissa – nyt puhuu sviitissä ollut kaunotar: ”Poikaystäväni on ärsyyntynyt”

    10. 10

      Muistisairas vanhus oli useita päiviä ilman ruokaa – kotihoito unohti käydä kaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Skandaalikuvat Usain Boltista leviävät – 20-vuotias opiskelija julkaisi Riosta arkaluontoisia sänkykuvia

    2. 2

      Brittilehti: Usain Boltin kanssa sänkyyn päätynyt 20-vuotias opiskelija kertoo kohuyöstä – ”En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Kaupunkilegenda osoittautui todeksi: IS löysi automyyjien salaisen työkalun – näin raa’asti asiakkaiden autoja arvioidaan

    4. 4

      Maailman vaarallisin peto Korkeasaaressa - katso viikonlopun kuvat ja videot!

    5. 5

      Kuuden lapsen äiti jätti miehelleen lastenhoito-ohjeet ennen tyttöjen viikonloppua – huvittavasta kirjeestä välittömästi hitti

    6. 6

      ”Hävettää brasilialaisten puolesta” – tämän takia Tero Pitkämäki halveksii olympiastadionin kotiyleisöä

    7. 7

      Tuomas alkoholisoitui ja menetti liikuntakykynsä Thaimaassa, sitten ystävät tulivat apuun – uusin käänne paljastettiin maanantaina TV1:llä

    8. 8

      Esko Eerikäisen uudessa elämäkerrassa karuja yksityiskohtia ex-vaimo Martinasta – Aitolehti ei tiennyt kirjasta mitään

    9. 9

      Palsanmäet paljastivat IS:lle: Suomen huutokauppakeisarilla yllättävä sivuvaikutus

    10. 10

      Kuvat: Heidi rakensi mökin 3000 eurolla – työtunteja takana satoja

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Erikoinen välikohtaus lentokoneessa viivästytti lentoa reilun tunnin – ”Kaksi henkilökunnan jäsentä poistettu koneesta”

    2. 2

      Raju paljastus Norjasta – maan hiihtoliitto tuputtaa lääkkeitä terveille urheilijoille

    3. 3

      Nainen nukahti Ikean sänkyosastolle – ohikulkija nappasi hillittömän kuvan

    4. 4

      Mikael Gabriel kurvasi Robinin keikalta luksus-Bemarillaan – myynnissä Nettiautossa: ”Huippuhieno harvinaisuus”

    5. 5

      Takavuosien supertähti maksaa kovaa hintaa urastaan: ”Minun on joskus vaikeaa laittaa kenkiä jalkoihini”

    6. Näytä lisää