Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Outo yhteensattuma vai harkittu liike? Kelikamera pimeni juuri ennen arvokuljetuksen ryöstöyritystä

Salon arvokuljetusryöstö
Helsingin ja Turun välisellä moottoritiellä on Salossa useita liikenneviraston kelikameroita.
Lähellä Suomusjärven ryöstöpaikkaa sijainnut kelikamera pimeni oudosti vain hetkeä ennen arvokuljetuksen ryöstöyritystä. Kelikameran pimenemisestä uutisoi ensimmäisenä MTV, jonka mukaan kamera on näyttänyt pelkkää lumisadetta torstaiaamusta kello 08.38 lähtien.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Suomusjärvellä käynnissä olevasta aseellisesta ryöstöstä kello 08.40.

Toistaiseksi poliisi ei ole sulkenut pois mahdollisuutta, ettei arvokuljetukseen iskeneillä rikollisilla voisi olla osuutta kelikameran pimenemiseen.

Liikenneviraston liikennekeskuspäällikkö Juha Alikoivisto vahvistaa tiedon siitä, että Suomusjärven kelikamera pimeni torstaiaamuna. Vian syyhyn hän ei ota kantaa.

– Suomessa on valtava määrä keli- ja liikennekameroita ja haastavissa sääolosuhteissa niihin iskevät tekniset viat ovat aivan normaaleja, hän kuitenkin kertoo.

Perjantaiaamupäivän aikana myöskään toinen ryöstöpaikan lähellä olevista kelikameroista ei ole välittänyt kuvaa. Alikoivisto kuuli tästä ensimmäisen kerran Ilta-Sanomilta.

– Siitä minulla ei ole tietoa. On mahdollista, että kelikamera voi olla kauankin pimeänä ennen kuin se havaitaan.

Rikosylikomisario Heikki Topi-Hulmi keskusrikospoliisista kertoi perjantaina aamupäivällä Ilta-Sanomille, että yön aikana tapauksen tutkinnassa ei ole saavutettu ratkaisevaa läpimurtoa. Ryöstäjiä ei ole tavoitettu, ja heidän henkilöllisyytensä on edelleen epäselvä. Myöskään ryöstäjien liikkeistä pakoautojen vaihdon jälkeen ei ole vielä varmuutta.

– Olisimme erittäin kiinnostuneita sellaisista vihjeistä, joista selviäisivät Kivihovin Teboilin takana sijaitsevan alueen tapahtumat, Topi-Hulmi totesi perjantaiaamuna.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  6. 6

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  7. 7

    Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  10. 10

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  6. Näytä lisää