Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nokian Renkaat, Volkswagen... Miksi yritykset huijaavat? Näin tutkija vastaa

Volkswagen ja Nokian Renkaat jäivät kiinni testihuijauksista. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa etiikkaa opettava Henrika Franck kertoo, miten kuluttajan pitää toimia ja mitä vikaa on yritysten toiminnassa.
Rengasvalmistaja Nokian Renkaat jäi hiljattain kiinni siitä, että se oli manipuloinut renkaiden testituloksia. Yhtiö tunnusti, että takavuosien testikäytännöt eivät olleet asiallisia.

Mihin voi enää luottaa ja mitä voi tehdä?

Ilta-Sanomat kysyi yritysetiikan asiantuntijalta, mistä huijaukset voisivat johtua ja miten tavallisen kuluttajan pitäisi toimia.

– Etiikka on koko ajan olemassa päivittäisissä teoissamme ja valinnoissamme. Jotta yritys ymmärtäisi etiikkaansa paremmin, sen on tarkasteltava käytännön työtä eikä vain päätöksiä, lakeja ja asetuksia, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa etiikkaa opettava tutkija Henrika Franck kertoo.

Hän väitteli tohtoriksi etiikasta ja strategiatyöstä Svenska Handelshögskolanin yritysjohtamisen ja organisoinnin laitoksella vuonna 2012.

Paljon kohua herättänyt Volkswagenin huijaus paljastui viime vuonna osin sattumalta, kun vähän tunnettu puhdasta liikennettä edistävä järjestö alkoi ihmetellä Volkswagenin Passat- ja Jetta-dieselmallien päästöjä. Testaajat pohtivat, miten päästöt ovat niin erilaiset laboratorio-olosuhteissa ja tiellä. Yhdysvaltain ympäristövirasto selvitti, että vuosina 2009-2015 myydyissä Volkswageneissa ja Audeissa on ”hienostunut ohjelmistoalgoritmi”, joka tunnistaa, milloin auto on päästötesteissä.

Etiikka jäänyt syrjään

Tutkija Henrika Franck miettii syytä siihen, miksi yritykset siis huijaavat testeissä. Hän painottaa, että etiikka on jäänyt yrityksissä toissijaiseksi.

– Ei riitä, että vain säädöksiä noudatetaan, jos ei olla rehellisiä ja arvosteta ihmisiä. Pitäisi mennä bisnesetiikassa ja sen opettamisessa perusasiaan eli siihen, että mikä on hyvää ja oikein. En tiedä, mitä esimerkiksi Volkswagen ajatteli huijatessaan. Syy yritysten huonoon etiikkaan on se, että koko rakennelma johtaa väärinkäytöksiin. Jos tähtäimessä on vain taloudellinen voitto eikä rehellisyys ja toisen ihmisen arvostaminen, etiikka jää syrjään, hän pohtii.

Jo väitöstyössään hän sai selville, että yritysten strategiatyötä leimaavat usein vaatimukset, jotka estävät organisaatiossa toimivia ihmisiä toimimasta perusluonteisten arvojensa mukaisesti. Strategisesti oikean ja henkilökohtaisen etiikan mukaisesti oikean välillä vallitsee siis jatkuva ristiriita.

Mitä on jo huijattu - kuluttajan oltava kriittisempi

Franck antaa neuvoja myös siihen, miten tavallinen kansalainen voisi toimia nyt huijaukset ovat tulleet esiin.

– Nyt kun meitä on jo testeillä huijattu, pitää olla kriittinen. Ihmisten pitää ottaa itse toimijuus eikä jäädä uhrin asemaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mietimme kaikissa ostamiseen liittyvissä valinnoissamme, onko päätös kestävä, hän painottaa.

Franckin mukaan tämä on tärkeää varsinkin nyt, kun heikko bisnesetiikka ja huijaukset ovat tulleet ilmi.

– Tämä koskee kaikkia kuluttajan valintoja, yhtä lailla renkaita, autoja kuin vaikkapa maitoakin. Kuluttajan paras keino hyvään ostopäätökseen on se, että hän miettii aina, onko päätös tai kuluttamien nyt oikein ja teinkö oikean valinnan, hän korostaa.

Etiikka ei saa olla vaihtokauppaa

Yritysten noudattamaa etiikkaa ei saisi Henrika Franckin mukaan nähdä vain noudatettavina sääntöinä eli vaihtokauppana ja velvollisuutena, jonka täyttämisen jälkeen yritys voisi jatkaa toimintaansa aivan kuten ennenkin.

– Etiikka on jokapäiväisiä valintoja ja päätöksiä, emme ole eri ihminen työpaikalla kuin kotona. Yritykset koostuvat ihmisistä, joista suurin osa jollain tasolla pyrkii elämään eettisesti hyvää elämää. Olemme nähneet, että vaikka sääntöjä ja määräyksiä on lisätty, se ei ole parantanut yritysten etiikkaa, hän painottaa.

– Jotta voimme alkaa ymmärtää yritysetiikkaa sisältäpäin, eikä ulkoistettuna, meidän täytyy arvostaa itseämme ja muita eettisinä ja rehellisinä, ja ottaa vastuu kaikista valinnoistamme, Franck korostaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Monte Carlon rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää