Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katso taulukko työmarkkinasopimuksen vaikutuksista: Perhe voi menettää yli tonnin vuodessa

Yhteiskuntasopimus merkitsee keskituloisen nettoansioiden alenemista 410 eurolla vuodessa, Veronmaksajain Keskusliitosta arvioidaan.

YHTEISKUNTASOPIMUS alkoi hahmottua vihdoin maanantaina, kun työmarkkinajärjestöt pääsivät asiasta alustavaan sopuun.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtajan Teemu Lehtisen mukaan järjestöjen sopima ratkaisu tuo palkansaajille merkittävän veronkiristyksen.

Lehtinen huomauttaa, että palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun ja työeläkemaksun korotus kiristää palkansaajien verotusta tällä vaalikaudella noin yhdellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2019 mennessä.

– Esimerkiksi 3 300 euroa kuussa ansaitsevan keskituloisen veroprosentti nousee 1,0 prosenttiyksikköä 31,1 prosentista 32,1 prosenttiin. Tämä merkitsee keskituloisen nettoansioiden alenemista 410 eurolla vuodessa, hän laskee.

Yllä olevalla videolla SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kommentoi neuvotteluratkaisua maanantaina.

VERONMAKSAJAIN Keskusliiton tekemästä laskelmasta selviää, että jos perheessä on esimerkiksi kaksi 2 500 euroa kuukaudessa ansaitsevaa, heidän yhteinen nettotulojen muutoksensa on yhteensä yli 600 euroa vuoteen 2019 mennessä. Jos taas perheessä on kaksi 4 500 euroa kuukaudessa ansaitsevaa, heidän yhteinen nettotulojen muutoksensa on yhteensä yli 1 000 euroa vuodessa.

Kahden 8 000 euroa ansaitsevan perheen menetykset olisivat jo yli 1 500 euroa. Alla olevasta taulukosta näet, kuinka veronluonteisten maksujen muutos vaikuttaisi eri suuruisiin nettotuloihin.

AKAVAN pääekonomisti Eugen Koev puolestaan jakaa sopimuksen työntekijöitä koskevat vaikutukset muutamaan pääryhmään. Koev painottaa itse käyttävänsä yhteiskuntasopimuksesta mieluummin termiä ”kilpailukykysopimus”.

– Ensinnäkin kyseessä on 2017 nollaratkaisu. Työntekijän näkökulmasta nimellispalkkoihin ei tule sopimuskorotuksia 2018 saakka, Koev sanoo.

Alla olevalta videolta voit katsoa, mitä mieltä hallitus oli työmarkkinaratkaisusta:

Tämän hän arvioi hidastavan nimellispalkkojen kasvua 0,5 prosenttia.

Koevin mukaan suora palkkaheikennys on vain julkisen puolen työntekijöiden lomarahan 30 prosentin leikkaus, joka on voimassa kolme vuotta, vuosina 2017–2019.

– Sen vaikutus vuosipalkkaan bruttona on noin 1,5 prosentin menetys, hän korostaa.

Myös Koev muistuttaa, että osa verotukseen liittyvistä työnantajan maksuista siirtyy nyt työntekijöiden maksettaviksi, mikä vähentää työntekijöiden nettopalkkaa eli käteen jäävää palkkaa. Toisaalta työvoimakustannusten alentaminen poistaa hintojen nousupaineita, mikä toimi toiseen suuntaan, eli parantaa ostovoimaa.

– Arvioisin, että kokonaisvaikutus ostovoimaan on vuoteen 2019 mennessä -0,7 prosenttia työtekijän palkkaan, hän sanoo.

Katso alla olevalta videolta, miten EK:n Jyri Häkämies kommentoi työmarkkinaratkaisua maanantaina:

Koev myös muistuttaa, että lisäksi työaikaa pidennetään 24 tuntia eli noin 3 päivää vuodessa ilman vastaavaa palkankorotusta.

VERONMAKSAJAIN Keskusliiton Lehtinen huomauttaa, että hallitusohjelman mukaan kenenkään palkkaverotus ei tällä vaalikaudella kiristy. Lehtinen laskeekin, että työmarkkinajärjestöjen nyt sopimien kiristysten kompensoiminen edellyttäisi vastapainoksi hallitukselta lähes miljardin euron kevennyksiä vuoteen 2019 mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. 6

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    7. 7

      Hillary Clintonilta suoraa puhetta valeuutisista – ”Vaarallinen epidemia”

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. Näytä lisää