Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ekonomisti lyttää yhteiskuntasopimuksen – ”Vaatimaton ja kunnianhimoton”

Työmarkkinat
Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju: ”Minä en tiedä, kuinka suuri se meidän kriisi täällä Suomessa pitäisi olla, että tehtäisiin riittävästi uudistuksia. Tässä ikään kuin ajatellaan, ettei Suomessa ole mitään hätää.”
Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvostelee ankarasti työmarkkinoiden keskusjärjestön maanantaina saavuttamaa sovintoesitystä yhteiskuntasopimukseksi. Hän sanoo, että kokonaisuus on vaatimaton ja sitä leimaa kunnianhimon puute.

– Pyritään 3 prosentin kilpailukyvyn parantamiseen, kun meidän tarve on 15 prosenttia. Paljon jäi vielä petrattavaa hallitukselle loppuvaalikaudeksi, Kangasharju sanoo ISTV:n haastattelussa.

Juha Sipilän (kesk) hallitus ilmoitti viime vuonna, että se haluaa yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin parannusta kilpailukykyyn.

– Se 15 prosenttia pitäisi tulla siitä, että palkkoja pidetään matalampana tai lasketaan 5 prosenttia suhteessa kilpailijamaihin. Toinen on se, että työvoiman sivukuluja ja muita työvoimakustannuksia lasketaan 5 prosenttia suhteessa kilpailijamaihin. Kolmas on se, että tuottavuutta saataisiin nousemaan 5 prosenttia, Kangasharju luettelee.

– Tämä näyttää nyt aika vaatimattomalta, Kangasharju harmittelee.

Työvoiman hinta ei teidän mielestänne laskenut riittävästi?

– Niin. Ei meidän kurimukseen nähden. Minä en tiedä, kuinka suuri se meidän kriisi täällä Suomessa pitäisi olla, että tehtäisiin riittävästi uudistuksia. Tässä ikään kuin ajatellaan, ettei Suomessa ole mitään hätään. Että pikkusen viilataan ja nekin viilaukset, jotka tehdään, tehdään monen vuoden aikana pikku hiljaa.

– Jos Suomen talous nyt kääntyy vähän paremmaksi, niin se kääntyy muista tekijöistä johtuen, hän lisää.

Eikö isompi leikkaus palkkoihin olisi vaikuttanut heti negatiivisesti kotimaiseen kulutukseen, joka pitää yllä talouskasvua?

– Se on tietysti aina se, miten tämä 15 prosenttia tehdään. Jos se olisi tehty niin, että oltaisiin leikattu ostovoimaa, niin silloin se olisi tietysti ollut paha asia, koska tavallisten ihmisten kulutus on ainut, joka pitää yllä Suomen talouskasvua.

– Mutta sopimusehdotusta pitää ajatella niin, että hallitus sitten vastaavasti laskee tuloveroja, jotta ostovoima ei laske. Se on sopimuksen harvoja hyviä puolia.

Kangasharju kritisoi myös sitä, että sopimuksella ei päästä aitoon paikalliseen sopimiseen, joka hänen mielestään on sellaista, jossa kaikki, jotka sitä sopimista haluavat, voisivat koko ajan sopia asioista joustavasti.

– Se on enemmänkin riippuvaista siitä, miten suuri kriisi yrityksessä on.

Kangasharjun mukaan nyt sovittu malli on täysin päinvastainen verrattuna Saksan malliin, joka siivitti Euroopan talousveturin kovaa kasvuun.

Ota kantaa

Siivittääkö yhteiskuntasopimus Suomen nousuun?

Kyllä 12% Ei 74% En osaa sanoa 14%
Ääniä yhteensä 10041

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    7. 7

      Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

    8. 8

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Kova taklaus puhutti Tampereella – SM-liigan kaikkien aikojen jäähykuningas ajettiin ulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää