Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

15-vuotias poika raiskasi 34-vuotiaan naisen metsäpolulla Helsingissä – ehdollista vankeutta ja sakkoja

15-vuotias poika raiskasi voimakkaasti päihtyneen 34-vuotiaan naisen metsäpolulla Helsingissä, kun nainen oli palaamassa ravintolasta kotiin.

HELSINGIN hovioikeus on tuominnut tekohetkellä 15-vuotiaan pojan nuorena henkilönä tehdystä 34-vuotiaan naisen raiskauksesta yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi poika joutuu maksamaan 360 euron sakot (60 päiväsakkoa).

Käräjäoikeus oli määrännyt pojan myös valvontaan yhden vuoden ja kolmen kuukauden ajaksi, mutta hovioikeus katsoi, ettei se ole tarpeellista, koska poika on ”kattavien lastensuojelutoimenpiteiden kohteena”. Muutoin hovioikeus siis pysytti voimassa käräjäoikeuden tuomion.

Oikeuden mukaan poika käytti hyväksi uhrin voimakasta humalatilaa. Uhri oli sen takia avuttomassa tilassa eikä pystynyt ilmaisemaan tai muodostamaan tahtoaan.

POIKA raiskasi naisen Herttoniemessä sijaitsevalla metsäpolulla elokuussa 2014. Nainen oli viettänyt ystäviensä kanssa iltaa ja nauttinut viiniä. Hän saattoi ystävänsä metrolle ja meni käymään vielä ravintolassa.

Seuraava muistikuva naisella oli, että poika oli yhdynnässä häneen ulkona.

Koiraansa ulkoiluttanut pariskunta tapasi naisen teon jälkeen, kun tämä keräsi tavaroitaan. Nainen oli kysynyt pariskunnalta, että ei kai häntä oltu raiskattu. Koiraansa ulkoiluttanut mies havaitsi maassa naisten alushousut, kondomin ja möyrityltä näyttäneen maan. Mies soitti poliisit paikalle.

POIKA kiisti ensin ensimmäisessä kuulusteluissa tapahtuman. Syynä oli pojan mukaan se, että seksi oli tapahtunut ulkona ja hän itsekin oli ollut humalassa. Myöhemmin poika väitti yhdynnän tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Pojan mukaan nainen ei ollut sanoin tai elein vastustellut. Poika ei muistanut, mitä hän oli keskustellut naisen kanssa ennen yhdyntää, mutta maassa he eivät olleet keskustelleet pojan mukaan enää lainkaan.

Poika jätti naisen makaamaan puolipukeissa metsäpolulle.

– Selvä sitten, laita raudat vaan. Minä en muista, poika vastasi kuulusteluissa, kun poliisi kertoi, että se oli löytänyt kondomista pojan DNA:ta.

HOVIOIKEUDEN mukaan pojan olisi pitänyt ymmärtää, että nainen oli niin huonossa kunnossa, ettei hän pystynyt muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

”Hovioikeus pitää varsin epäuskottavana, että 34-vuotias työssä käyvä asianomistaja, jolla oli oma tyhjä asunto lähistöllä, olisi halunnut harrastaa seksiä 15-vuotiaan pojan kanssa pimeällä hiekkatiellä eikä kotonaan.”

Naisen ystävän mukaan nainen oli teon jälkeen sokissa.

17-vuotta täyttänyt poika joutuu korvaamaan naiselle kärsimyksestä, kivusta ja särystä sekä traumaperäisestä stressihäiriöstä naiselle yhteensä 8200 euroa. Poika joutuu maksamaan myös naisen terapia- ja lääkärikuluja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  7. 7

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  8. 8

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  9. 9

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  10. 10

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. Näytä lisää