Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kohti kolmatta autonomiaa?

Ruotsin nk. hattupuolue oli 1700-luvulla tiukkana Venäjälle. Vastapuolue myssyt halusi pitää yllä suhteita Venäjän kanssa. Hatut saivat rahaa Ranskalta, myssyt sekä Venäjältä että Britannialta.
Kun Ruotsi oli hävinnyt Suomen Venäjälle 1809, Suomeen syntyi ensimmäinen autonomian aika. Venäläiset              alkoivat vasta 1800-luvun lopulla ihmetellä, miksi keisarin alamaisilla oli omat tavat, oma Venäjästä irrallaan oleva raha ja omaa lainsäädäntöä, jota tulkittiin pikkutarkasti. Venäjän kieltä ei alusmaassa juuri kukaan ymmärtänyt.

Niinpä suomalaiset päätettiin laittaa ruotuun. Autonomian aika muuttui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin johdolla sortokaudeksi. Nk. vanhasuomalaiset olivat Suomen myssyjä, keisarille alamaisia ja myöntyväisiä, nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset asettuivat hattujen tapaan vastarintaan.

Itsenäisyystaistelussa tarvittiin hattumaisia otteita. Kahdenkymmenen vuoden ajan nuori Suomi luulotteli itselleen olevansa itsenäinen ja puolueeton, kunnes Stalin herätti sinisilmät talvisodan todellisuuteen. Itsenäisyyttä puolustettiin kahdessa sodassa ja sitä seuranneessa sisäpoliittisessa taistelussa. Puna-armeija ei päässyt Suomeen.

Niinpä Neuvostoliitto päätti miehittää Suomen henkisesti. Urho Kekkosen johdolla siirryttiin vähitellen toisen autonomian aikaan. Neuvostoliitto määräsi Suomen ulko- ja kauppapolitiikan rajat. Vuoden 1958 ”yöpakkashallituksen” jälkeen se hankki veto-oikeuden myös sisäpolitiikkaan. Suomen hallituksiin ei sen jälkeen nimitetty kuin Tehtaankadun hyväksymiä taattuja myssyjä.

Toisen autonomian aika päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen, jota Vladimir Putin pitää ”viime vuosisadan suurimpana geopoliittisena katastrofina”. Niinpä Venäjä tarjoaa meille nyt kolmatta autonomiaa. Se yrittää eristää Suomen lännen yhteydestä uhkailemalla, kiristämällä ja lahjomalla.

Elämme vaarallista aikaa.

Venäjän tahallinen paine jakaa jo nyt suomalaista yhteiskuntaa. Se on aiheuttanut ilmiöitä, joita on vaikea hallita etenkin huonossa taloustilanteessa. Putinin tarjous näyttää miellyttävän turhan monia suomalaisia, aina Johan Bäckmanista Paavo Väyryseen.

Ulkoministeri Timo Soini puhui pari viikkoa sitten Suomalaisen klubin ulkopoliittisessa illassa. Hänen mielestään on nurinkurista puhua Suomesta jonkinlaisena välittäjänä EU:n ja Venäjän välillä ikään kuin olisimme taas EU:n ulkopuolella. ”Teimme perustavan valinnan Euroopan unioniin liittyessämme – kyse on taloudesta, turvallisuudesta ja identiteetistä. Olemme osa länttä.”

Suomella ole Venäjän suhteen mitään erityisasemaa. Ongelmia sen sijaan on. Uusimpana ja vakavimpana asiallisen rajavalvontayhteistyön puuttuminen Pohjois-Suomessa. Ensin Venäjä tuki turvapaikanhakijoiden siirtymistä rajan yli Suomeen, nyt se näyttää ainakin hetkeksi muuttavan taktiikkaa.

Elämme vaarallista aikaa. Nyt ei todellakaan ole myssyjen aika, jos haluamme pysyä täysivaltaisena osana läntistä maailmaa.

Suomi ei milloinkaan ole ollut niin itsenäinen kuin EU:n jäsenenä, vaikka usein muuta uskotellaan. Tätä ajanjaksoa saatetaan pahimmassa tapauksessa myöhemmin muistella suurella kaipauksella.

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

  5. 5

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  6. 6

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  7. 7

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

  5. 5

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  6. Näytä lisää