Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Markku, 35, jyristää traktorilla Helsingistä Ylikiiminkiin – vie vaimolle kioskin tuliaisiksi

Traktorimarssi
Ylikiiminkiläinen Markku Kokkoniemi nukkui perjantain ja lauantain välisen yön porilaisen huoltoaseman pihalla.
Ilta-Sanomat kertoi perjantaina ylikiiminkiläisestä maitotilallisesta Markku Kokkoniemestä, 35.

Kokkoniemi osallistui Helsingissä traktorimarssiin, jossa tuhannet maatalousammattilaiset osoittivat mieltään taloudellista ahdinkoa lisäävää politiikkaa, kuten EU-tukien maksuviivästyksiä ja elintarvikkeiden hinnanalennuksia, vastaan.

Hän päristeli Helsinkiin Ylikiimingistä, Pohjois-Pohjanmaalta, sinisellä Valtra-traktorillaan.

(Videolla näkyy perjantain traktorimarssi kuljettajan silmin puolessatoista minuutissa.)

Viidenkympin tuntivauhtia etenevällä menopelillä meni 700 kilometrin matkaan useita päiviä: Kokkoniemi lähti kotoa keskiviikkona ja oli perillä perjantaina.

Kotimatka on sujunut joutuisammin kuin Kokkoniemi uskalsi odottaakaan. Alun perin hän laski olevansa perjantai-iltana Porissa ja nukkuvansa yön esimerkiksi hotellissa. Lopulta maitotilallinen kuitenkin päätyi torkkumaan muutaman tunnin Valtransa kopissa porilaisen huoltoaseman pihalla.

”Ei väsymys pahasti paina”

Kokkoniemi vastaa puhelimeen lauantaiaamuna Kaskisten tienoilla. Traktori puksuttaa määrätietoisesti kohti Vaasaa.

– Ei väsymys pahasti paina, pitää katsoa miten tästä eteenpäin, tilallinen sanoo.

Hän havahtui traktorin kopissa hereille ennen kukonlaulua ja suuntasi jäätelökioskikaupoille.

Valtran vaihtolavalla onkin nyt jotakin uutta: neljä ja puoli metriä pitkä, kaksi metriä leveä ja kolme metriä korkea kioski.

Kioski on tarkoitus vihkiä ensi kesäksi vaimon jäätelöfirman käyttöön. Kotitekoista jäätelöä myyvä yritys laajentaa yhdestä kioskista kahteen. Samalla perheen tytär ja poika pääsevät kesätöihin.

Kokkoniemi löysi kioskin Porista. Hän yllättyi iloisesti, kun kioskin myyjä oli hereillä jo kuudelta aamulla eikä odotteluun mennyt ylimääräistä aikaa.

Hinnan ylikiiminkiläinen pitää liikesalaisuutenaan.

– Ei se mahdottomia maksanut.

Loppumatka on lasten leikkiä

Kokkoniemi laskee, että rupeamaa on Ylikiiminkiin jäljellä vielä 460 kilometriä. Valtran vauhdilla sen taittamiseen kuluu vajaat kymmenen tuntia.

Se on lasten leikkiä, kun ottaa huomioon, että Kokkoniemen traktorimarssi on jatkunut yli kolme päivää ja kerryttänyt mittariin yli tuhat kilometriä.

Kokkoniemi on erittäin tyytyväinen traktorimarssin saamaan vastaanottoon. Reissuun lähtiessään hän ei edes lähtenyt arvailemaan, minkä verran osallistujia mielenilmaisu keräisi.

Lopulta Helsingin Senaatintorille saapui noin 700 traktoria. Tapahtuma sai myös valtavasti mediahuomiota.

– Sehän räjähti käsiin.

Kaikki loppuu aikanaan.

– Koti-ikävä tulee tässä vaiheessa, kun harvoin mihinkään matkustaa, sanoo Kokkoniemi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    3. 3

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    6. 6

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    7. 7

      ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

    8. 8

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    9. 9

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    10. 10

      Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    3. 3

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    6. Näytä lisää