Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sää kääntyy torstaina: Kevät hellii alkuviikosta, sitten alkaa kylmä kyyti

Lännestä virtaava föhn-tuuli tuo tällä viikolla Suomeen keväistä lämpöä. Viikonlopuksi talvisää tulee kuitenkin rytinällä takaisin.
– Ensimmäiset kolme päivää viikosta ovat aika keväisiä. Sitten alkaa aika kylmä kyyti, kertoo päivystävä meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.

Viikko alkaa enimmäkseen poutaisena ja aurinkoisena, ja tiistaina lämmin föhn-tuuli tuo koko Suomeen kevään tuntua. Päivälämpötila ylittää koko maassa viisi astetta, joskin sää on aurinkoisen lisäksi myös tuulinen.

– Tiistai on lämmin varsinkin Lapissa ja Pohjanmaalla, keskiviikkona lämpö painottuu enemmän Etelä- ja Keski-Suomeen, Nyman kertoo.

Torstaina säässä tapahtuu kuitenkin selvä muutos, kun tuuli alkaa kääntyä pohjoiseen. Kevään henkäys vaihtuu pakkassäähän, ja viikonlopun aikana luvassa voi olla lumisateitakin.

– Aivan maan lounaisosassa on vielä torstaina vähän lämpimämpää, mutta perjantaiksi kylmenee ihan etelää myöten. Päivälämpötilat jäävät enimmäkseen pakkasen puolelle, Nyman kertoo.

Myös tuuli kovenee ilmojen viiletessä entisestään ja voi olla puuskaisempaa kuin aiemmin.

– Se on aika merkittäväkin muutos. Tässä on ollut aika heikkotuulisia päiviä, Nyman muistuttaa.

Katso yllä olevalta videolta maanantain sää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Keijo luuli lähtevänsä talvea pakoon Espanjaan: Andalusian lomakuvat kuin Suomen talvesta

    7. 7

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    10. 10

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    6. 6

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. Näytä lisää