Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pohjoisesta valuu etelään lämmintä ilmaa – kymmenen lämpöasteen raja lähestyy

Sää
Tänään on odotettavissa kevään toistaiseksi lämpimin päivä. Jo aamulla Lapissa mitattiin lähes seitsemän lämpöastetta – päivällä lähestytään kymmenen rajaa.
Pohjoisesta valuu etelään ensin lämmintä ilmaa ja sitten kylmää.

Tänään päivällä lämpimintä on Lounais-Lapissa. Siellä lämpötila kohoaa kahdeksan asteen tuntumaan.

Forecan mukaan jo aamulla ennen yhdeksää Utsjoella mitattiin 6,9 astetta. Viime yönäkin Lapissa mitattiin viiden asteen lukemia. Etelässä sen sijaan jäädään tänään viiden asteen tuntumaan.

Lämpimät ilmamassat saapuvat myös Etelä-Suomeen, vaikkakin kiertotien kautta.

– Lämpö on peräisin lännestä. Sieltä se kiertyy Pohjoisen kautta etelään, sanoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko.

Lämmin ilmamassa valuu pohjoisesta etelään illan aikana ja ensi yöstä on odotettavissa lauha etelässäkin.

Huomisesta on tulossa vielä lämmin päivä. Silloin voidaan päästä kahdeksaan lämpöasteeseen Lounais-Suomessa.

– Torstaina vielä päästään Etelä-Suomessa viiden asteen yläpuolelle. Lämpötilan nollaraja on silloin Keski-Suomessa. Lapissa on silloin jo pakkasta päivällä.

Perjantaina voidaan olla jo etelää myöten pakkasen puolella päivälläkin.

Huomisen jälkeen sää viilenee vähitellen, kun kylmä ilmavirtaus valtaa alaa. Sekin tulee pohjoisesta, mutta tällä kertaa suoraan Jäämereltä.

– Kylmä ilmamassa näyttää asettuvan Suomen päälle ensi viikoksi. Etelää myöten on pakkasta päivisinkin ainakin viikon puoliväliin asti, Alanko sanoo.

Luntakin voi tulla.

– Kaikki, mikä tulee alas, tulee lumena. Mitään suuria määriä ei ole odotettavissa. Jossakin rannikolla saattaa olla joku sakeakin lumikuuro. Enimmäkseen on poutaista, mutta kylmää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    10. 10

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. Näytä lisää