Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

3 viikkoa aikaa, ennen kuin rikos vanhenee – tästä syystä poliisi laski Markku Mallatin taposta epäillyn vapaaksi

Markku Mallatin surmahetkellä yllä olleista vaatteista on löytynyt vierasta dna:ta.
Sisä-Suomen poliisi laski tänään vapaaksi miehen, jonka se maanantaina pidätti nokialaisen kaupunginvaltuutetun Markku Mallatin, 37, taposta epäiltynä.

– Taksinkuljettajan mukaan taksissa on ollut kolme henkilöä, mutta todistajat eivät pysty sitä täysin vahvistamaan. Viimeinen tieto, mikä poliisilla on ollut on se, että siellä olisi ollut ns. kolmas mies. Mutta sen jälkeen, kun taksi pysähtyy, kolmannesta miehestä ei ole mitään havaintoa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen sanoi.

Varmuudella Mallatin viimeisistä liikkeistä tiedetään se, että hän nousi taksiin jossakin seurueessa Nokian keskustasta.

– Mikä on seurueen koko ja laatu, sitä ei tiedetä, Kinnunen sanoi.

Nyt vapautetun yli 60-vuotiaan nokialaisen miehen antamissa kuulustelukertomuksissa on ristiriitaisuuksia. Miestä kuultiin aiemmin todistajana 1996 ja uudestaan 2001, kunnes hänen asemansa muuttui dramaattisesti todistajasta epäillyksi maanantaina.

– Ne ristiriidat olivat niin merkittäviä, että syytä epäillä kynnys ylittyi, Kinnunen sanoi.

Epäilläänkö häntä yhä teosta?

– Ei minulla ole mitään syytä tässä vaiheessa poistaa myöskään hänen statustaan. Tämä on viimeinen tutkintalinja. Tarkistukset, mitä vielä tehdään, liittyvät hänen kertomustensa ristiriitaisuuksiin. Ei ole mitään syytä avata mitään uutta tutkintalinjaa. Asiaa on nyt perattu niin paljon kuin pystytään perkaamaan. Ei ole enää mitään muuta mitä avata, Kinnunen sanoi.

Poliisi päättyi kuitenkin vapauttamaan miehen, koska pelkkien ristiriitaisten kertomusten varaan ei Kinnusen mukaan vangitsemisvaatimusta voi perustaa.

Poliisilla on jäljellä ne vaatteet, mitkä Markku Mallatilla oli yllään surmahetkellä. Vaatteet on tutkittu ja niitä tutkitaan yhä rikoslaboratoriossa.

– Vierasta DNA:ta on löytynyt. Sellaista DNA-näytettä ei ole kuitenkaan saatu, mitä voitaisiin vertailla. Se on sekoitusnäyte, joka ei ole vertailtavissa.

Voiko tämä henkirikos vielä selvitä?

– Minulla ei ole kristallipalloa, mutta katsotaan. Tekisimme virkavirheen, jos emme tutkisi asioita loppuun saakka. Vanhat henkirikokset tutkitaan niin hyvin, ettei niissä jää enää kiviä käännettäväksi tai sitten ne selvitetään. Tässä tilanteessa on turha ennakoida, kuinka käy.

Onko tutkinnan loppumetreillä selvinnyt, mikä on teon motiivi?

– Poliisilla on käsitys siitä, mitä on tapahtunut, mutta poliisi ei sitä tässä nyt kerro, Kinnunen sanoi.

Mallatin tappo vanhenee kolmen viikon kuluttua eli 5.4. Kinnusen mukaan syyttäjä on tutkinut tarkkaan mahdollisuudet syytteen nostamisen määräajan pidentämiseen vuodella eikä niitä tässä tapauksessa ole.

– Me jatkamme tutkintaa loppuun asti, Kinnunen sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  5. 5

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  8. 8

    Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

  9. 9

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  10. 10

    Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  10. 10

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  5. 5

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  6. Näytä lisää