Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

20 vuotta sitten surmatun Markku Mallatin sisko: ”Hän olisi ansainnut sen, että tapaus olisi selvinnyt”

Kaupunginvaltuutettu Markku Mallatin 20 vuotta vanha tappo vanhenee kolmen viikon kuluttua. Sisko toivoo, että henkirikos viimein ratkeaisi.
Markku Mallatin isosisko on elänyt liki 20 vuotta epätietoisuudessa oman pikkuveljensä kohtalosta. Viime vuonna siskon toivo veljen surmaajan selviämisestä heräsi. Nyt se toivo uhkaa sammua.

– Minusta tuntuu siltä, että aika loppuu kesken. Toivoni on melkein mennyt. Tämä on ollut soutamista ja huopaamista. Jossakin vaiheessa oli toivoa, nyt taas ei ole yhtään mitään, sisko kertoi eilen Ilta-Sanomille.

Sisä-Suomen poliisi laski tiistaina vapaaksi miehen, jonka se maanantaina pidätti nokialaisen kaupunginvaltuutetun Markku Mallatin, 37, taposta epäiltynä.

– Taksinkuljettajan mukaan taksissa on ollut kolme henkilöä, mutta todistajat eivät pysty sitä täysin vahvistamaan. Viimeinen tieto, mikä poliisilla on ollut on se, että siellä olisi ollut ns. kolmas mies. Mutta sen jälkeen, kun taksi pysähtyy, kolmannesta miehestä ei ole mitään havaintoa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen sanoi.

Varmuudella Mallatin viimeisistä liikkeistä tiedetään se, että hän nousi taksiin jossakin seurueessa Nokian keskustasta.

– Mikä on seurueen koko ja laatu, sitä ei tiedetä, Kinnunen sanoi.

Lämpimät muistot

Siskolla on Markku-veljestään lämpimät muistot. Markku Mallat oli rauhallinen, ystävällinen ja sosiaalinen, pidetty ihminen.

– Hän olisi ansainnut sen, että tapaus olisi selvinnyt. Kyllä se harmittaa, jos niin ei käy. Mutta ei tälle voi mitään. Tähän osaan pitää tyytyä, sisko sanoo.

Sisko uskoo, että poliisi on tehnyt kaiken, minkä on pystynyt. Surmaajan etumatka on vain ollut liian pitkä.

– Tutkinnanjohtaja tuntuu fiksulta ihmiseltä, varmasti hän on tehnyt kaiken voitavansa. Tehtävä ei ole ollut helppo, aikaa on kulunut niin paljon.

– Veljeni surmaaja on varmasti ehtinyt tuudittautua siihen, ettei hän koskaan jää kiinni teosta. Toivotaan, että hän saa jollakin muulla tapaa jonkin sortin rangaistuksen. En tiedä, voiko kukaan olla niin paatunut ihminen, että pystyy tuollainen teko omallatunnollaan ihan normaalisti elämään, sisko sanoo.

Sisko tarttuu ajatuksissaan viimeiseen oljenkorteen, vaikkakin hentoon.

– Vielä on kolme viikkoa armon aikaa. Toivon, että ihme tapahtuisi, mutta kyllä se aika epätodennäköistä on, sisko sanoo.

Äänessä kuultaa ikävä. Sitä raastavaa ikävää tuntee myös vanha äiti.

Mallatin tappo vanhenee kolmen viikon kuluttua eli 5.4. Kinnusen mukaan syyttäjä on tutkinut tarkkaan mahdollisuudet syytteen nostamisen määräajan pidentämiseen vuodella eikä niitä tässä tapauksessa ole.

– Me jatkamme tutkintaa loppuun asti, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen sanoi tiistaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  5. 5

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  6. 6

    Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  9. 9

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  10. 10

    Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  5. 5

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  6. Näytä lisää