Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

YTL paljastaa: Näin reaalin kokeeseen olisi pitänyt eilen vastata

Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat jatkuneet tällä viikolla. Eilen oli vuorossa ensimmäinen reaali.

HELMIKUUSSA abiturientit osallistuivat äidinkielen tekstitaidon kokeeseen sekä vieraiden kielten kuullunymmärtämiskokeisiin. Lukuloma päättyi tämän viikon maanantaina, jolloin vuorossa oli äidinkieli ja suomi toisena kielenä. Koemuotona oli essee.

Eilen pähkäiltäväksi annettiin reaalin kysymykset. Aineita olivat uskonto (evankelis-luterilainen ja ortodoksinen), elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede ja terveystieto.

Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) julkaisee koepäivinä kokeen jälkeen selityksen hyvästä vastauksesta. Eilen verkkoon tulivat ensimmäisten reaaliaineiden hyvien vastausten piirteet.

– Nämä ovat tärkeitä erityisesti opettajille, mutta myös opiskelijoille.

VASTAUSMALLEISSA selitetään tyydyttävän ja kiitettävän vastauksen eroja. Ohjeissa kuvaillaan, mitä kokelaan olisi pitänyt ymmärtää.
Sen sijaan kysymyksiä YTL ei julkaise. Pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä kertoo, että tähän on syynä tekijänoikeusasiat. Lähes jokaiseen kysymykseen liittyy tekijänoikeuksien alaista materiaalia, mikä rajoittaa julkaisua netissä.

Tähän mennessä ylioppilaskirjoitukset ovat sujuneet Vähähyypän mukaan normaalisti. Tietoa vilppiepäilyistä ei ole tullut. Sen sijaan kouluilta on raportoitu tavanomaisista kommelluksista, kuten kokeesta myöhästymisistä. Tämä on Vähähyypän mukaan hyvin tavallista.

Tykkää Ilta-Sanomista Facebookissa!

Kevään yo-kirjoitukset

18.3. vieras kieli, pitkä oppimäärä, kirjallinen koe

21.3. toinen kotimainen kieli, ruotsi, kirjallinen koe

23.3. matematiikka, pitkä ja lyhyt

30.3. reaali (psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia)

1.4. vieras kieli, lyhyt oppimäärä, kirjallinen koe

4.4. äidinkieli, saame

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Kaisa Mäkäräinen jäi neljänneksi maailmancupin kisassa – voittajaksi yllätysnimi

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. Näytä lisää