Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Anneli Jäätteenmäki Suomen vaikeasta taloustilanteesta: ”On aina niin helppo säästää toisten menoista”

Anneli Jäätteenmäki on yksi harvoista naisista, joka on yltänyt Euroopan parlamentin varapuhemiehen asemaan. Hän pitää työstä Euroopassa, mutta kuka tietää, vaikka hänestä vielä saataisiin presidenttiehdokas vuoden 2018 vaaleihin.

JOS joku voi pukeutua violettiin, vartalonmyötäiseen mokkamekkoon, samanvärisiin korkokenkiin ja strassein koristeltuihin sukkahousuihin, se joku on Anneli Jäätteenmäki.

Hän on aina harrastanut valtapukeutumista – nahkaa ja korkeita korkoja – ja nyt hänellä on niille myös käyttöä.

Euroopan parlamentin varapuhemiehen työ ei ole mitä tahansa nuijanheiluttamista. Asema on yksi Euroopan unionin arvokkaimmista, ja siinä on nähty naisia harvoin. Jäätteenmäki johtaa vuorollaan parlamentin lainsäädäntötyötä 751 mepin edessä.

Kun lakeja säädetään liukuhihnalta, kädennostoäänestysten tulkitseminen oikein sekä meppien nimien ääntäminen voi nostaa hien pintaan, mutta Jäätteenmäki ei hötkyile.

– Tämoon mun paikkani, hän sanoo eteläpohjalaisella murteellaan parlamenttirakennuksen yhdeksännen kerroksen kulmahuoneessa. Huoneen ja aseman hän sai vuoden 2015 keväällä voitettuaan varapuhemiesäänestyksessä italialaisen vastaehdokkaansa.

Parlamentin puheenjohtaja, saksalainen demari Martin Schulz, on viime vuosina nostanut parlamentin arvostusta. Jäätteenmäki nauttii osastaan Schulzin tiimissä.


UNIONIA ja koko Eurooppaa ravistelee nyt monta kriisiä, jotka pitävät parlamentin jäsenet kiireisinä. Talouskriisin, Venäjä-kriisin, Britannian erouhkausten ja terrorismin lisäksi Lähi-idän konfliktit ja niiden aiheuttama pakolaisuus on tullut Euroopan syliin ennennäkemättömällä tavalla.

Syyrian sotaa paenneet miljoonat ihmiset ovat asuneet jo vuosia Turkissa ja muissa naapurimaissa. Lisäksi jo yli miljoona pakolaista on saapunut Eurooppaan, ja lisää tulee joka päivä.


Geneven pakolaissopimus takaa jokaiselle vainon tai muun syyn, kuten sodan, vuoksi mahdollisuuden hakea turvapaikkaa toisesta maasta. Läheskään kaikilla Eurooppaan tulevilla ei ole mahdollisuutta saada turvapaikkaa, mutta matkalla sitä anomaan he menettävät rahansa ja pahimmassa tapauksessa henkensä.

Samaan aikaan EU ei ole pystynyt sopimaan yhtenäisestä siirtolais- ja pakolaispolitiikasta, vaan jatkaa riitelyä siitä, miten pitäisi toimia.

– Nyt ollaan tilanteessa, jossa ihmissalakuljettajat valitsevat, ketkä Eurooppaan pääsevät. Leireille Turkkiin ja muualle jäävät vain ne, joilla ei ole varaa maksaa tai jotka ovat liian sairaita matkustamaan, sanoo Jäätteenmäki, joka juuri vieraili parlamentin budjettivaliokunnan matkalla tutustumassa leiriolosuhteisiin Turkissa.


NIINPÄ hänellä on nyt reseptit siihen, miten pitäisi toimia.

– Aivan ensimmäiseksi alueelle tarvitaan rauha. EU:n on erittäin tärkeää jatkaa Yhdysvaltain ja Venäjän kanssa yhteistyötä siinä asiassa.

Sen lisäksi jäsenmaiden pitäisi saada itse valita ihmisiä suoraan lähtömaista ja leireiltä ja tehdä yhteistyötä asiansa osaavien järjestöjen kanssa. Aivan kuten YK:n pakolaisjärjestö UNHCR jo tekee, kun se suosittelee kiintiöpakolaisia vaikkapa Suomeen.

UNHCR myös tutkii kaikkien pakolaiseksi otettavien taustat ja kotoutumiskelpoisuuden sekä tukee mieluiten haavoittuvimmassa asemassa olevia naisia ja lapsia.

– EU on toiminut asiassa huonosti, Jäätteenmäki sanoo. Virhe on tehty hänen mukaansa muun muassa siinä, että on yritetty hoitaa asiaa yksin.

Jäätteenmäki viittaa EU:n neuvoston viime syksyn päätökseen, jossa jäsenmaille määrättiin kiintiöt 160 000:n Kreikkaan ja Italiaan jo tulleiden pakolaisen sijoittamiseksi eri puolille Eurooppaa. Nyt reilut 600 on päässyt perille. Tulos on todella nolo.

Monet niin sanotulla Balkanin reitillä sijaitsevat Itä-Euroopan maat eivät kannattaneet päätöstä alunperinkään eivätkä enää suostu vastaanottamaan pakolaisia, vaan ovat alkaneet sulkea rajojaan ja estää jopa pakolaisten läpikulun.


JÄÄTTEENMÄKI kannattaa myös sitä, että apua annetaan suoraan kriisistä kärsiville maille. Niinpä EU päätti juuri Turkille annettavasta kolmen miljardin euron apupaketista, jolla järjestetään muun muassa ruokaa ja koulutusta Turkissa oleville pakolaisille. Se vähentää ehkä halua lähteä Eurooppaan. Komissio taas lupasi lisärahaa Kreikalle sinne juuttuneiden pakolaisten auttamiseen.

Tällä viikolla Turkki pyysi vielä itselleen toiset kolme miljardia, jonka vastineeksi se ottaisi pakolaiset takaisin Kreikasta.


Suurin osa Turkkiin asettuneista yli 2,5 miljoonasta syyrialaisesta ei asu leireillä vaan yhteisöissä. Heillä ei ole töitä. Joukossa on 500 000 lasta, jotka eivät käy koulua.

– Lapset pitää saada kouluun. Muuten menetetään yksi sukupolvi, joka on alttiina Isisiksen kaltaisten terroristijärjestöjen rekrytoinnille.

Jäätteenmäki kertoo yllättyneensä leirillä juuri lasten määrästä, mutta myös liikuttuneensa siitä, miten kestäviä lapset ovat jaksaessaan vaikeissa olosuhteissa uskoa parempaan tulevaisuuteen.

– He kaikki sanoivat haluavansa isona lääkäreiksi ja opettajiksi.


SYITÄ pakolaiskriisiin on monia, mutta Jäätteenmäen mielessä on muutamia tahoja, joiden pitäisi katsoa peiliin.

Hänestä Saksan liittokansleri Angela Merkel toimi itsekkäästi luvatessaan pitää rajat auki ja toivottaessaan pakolaiset tervetulleiksi, konsultoimatta muita kuin naapuri-Itävaltaa. Kritiikkiä menee myös koko kansainväliselle yhteisölle siitä, miten arabikevään maissa on viime vuosina toimittu.

– Kun lähdetään pommittamaan ja luvataan rauhaa ja demokratiaa eikä sitä sitten saada, on täysin ymmärrettävää, että kun ihmiset näkevät internetistä ja televisiosta, miten Euroopassa eletään, hekin haluavat sinne, missä on turvallista ja hyvä elää.


JÄÄTTEENMÄESTÄ saa julkisuudessa hyvin asiallisen, joskus ankarankin kuvan, mutta kulissien takana häntä kuvaillaan yleensä ahkeraksi, sydämelliseksi ja avuliaaksi, joskus jopa leikkisäksi.


Monet muistavat vielä hyvin, kuinka Suomen ensimmäinen naispääministeri joutui jättämään paikkansa vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen. Hänen epäiltiin valehdelleen eduskunnalle, kuinka hän oli saanut käsiinsä Irakin sotaan liittyviä, Suomen ja Yhdysvaltain käymiä neuvotteluja koskevia salaisia dokumentteja, joita hän käytti hyödyksi vaalikampanjassa. Jäätteenmäkeä vastaan nostetut syytteet hylättiin, mutta hyvä hetki oli pilalla.

Seuraavana vuonna Jäätteenmäki valittiin europarlamenttiin. Häntä äänesti 150 000 suomalaista.


SIITÄ lähtien hän on reissannut Helsingin ja Brysselin väliä.

– Mies asuu Suomessa, ja kotimme on Suomessa, hän sanoo.

Jäätteenmäessä olisi monen mielestä ainesta presidentiksi. Hän kieltäytyi ehdokkuudesta jo vuonna 2012.

– TP-kysymys ei ole minun esityslistallani, hän vastaa nyt.

Mutta jättääkö hän oven silti hieman raolleen sanoessaan, että vaikka on ollut upeaa saada uudistua ja ryhtyä hoitamaan Suomen asioita Euroopan tasolla, ei hän silti koe, ettei Suomen politiikka enää kiinnostaisi?


SUOMESSA keskusta on nyt hallituksessa kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Hallituksen alkutaival on ollut melkoista rytinää, mutta miltä Suomen tilanne näyttää Brysselistä katsottuna?

– En lähde mitään arvosanaa antamaan, Jäätteenmäki kuittaa.


Jäätteenmäki tunnustaa Suomen vaikea taloustilanteen, muttei halua sitäkään liikaa dramatisoida. Hänen mielestään yhteiskuntasopimus olisi sinänsä askel oikeaan suuntaan, mutta säästöjä tehtäessä pitäisi pitää huoli siitä, että ne joilla on enemmän taloudellisia edellytyksiä osallistua yhteisiin talkoisiin, myös tekisivät niin.

– On aina niin helppo säästää toisten menoista.


HAASTATTELUA tehtäessä naistenpäivän aikaan hän kysyy kuitenkin, montako naista on ollut neuvottelemassa yhteiskuntasopimusta.

– Vuonna 2016 neuvotellaan työelämän arvoista, eivätkä naiset ole mukana! hän huudahtaa ja sanoo, että työelämässä naisten asemassa ei ole tapahtunut viime vuosina mitään edistystä.

– Eihän kukaan enää edes mainitse, että perhevapaiden kulut pitäisi jakaa tasan.

Jäätteenmäki uskoo, että säästöjä pitää tehdä, jottei Suomelle käy kuin Kreikalle, mutta esimerkiksi julkisesta terveydenhuollosta hän ei ole valmis tinkimään.

– Vaikka en ole yksityisen vastustaja.


Vakuutuspohjainen terveydenhuolto, jossa kalliit hoidot pitää aina ensin maksaa itse, on saanut hänet pohtimaan, että kunpa ihmiset Suomessa ymmärtäisivät pitää kiinni julkisesta terveydenhuollosta.

Häntä myös harmittaa, että kouluruoan arvostus on Suomessa laskussa, vaikka sillä on vaikutusta niin lasten terveyteen kuin naisten mahdollisuuteen käydä töissä.

– Itse en koskaan heitä ruokaa pois, ja pyrin ostamaan ruokaa niin, ettei sitä jää.


EU:SSA on viime aikoina puhuttu paljon jopa sen hajoamisesta, koska jäsenmaat tuntuvat olevan kovin itsekeskeisiä vaatimuksissaan. Tämä näkyy pakolaiskriisissä, mutta myös perustajamaiden halussa pitää kiinni taloudellisista eduistaan.

Jäätteenmäkeä suorastaan pöyristyttää Britannian viimeaikainen käytös, jossa maahanmuuttajia käytetään politiikan välineenä.

– Halutaan työntekijät ilman työntekijöiden oikeuksia, Jäätteenmäki huokaa ja sanoo, että Euroopan unioni ei saisi olla vain isojen yritysten asiainhoitaja, vaan ”Euroopan tärkein voimavara ovat sen kansalaiset, eikä joku yritys tai joku tuote”.

Anneli Jäätteenmäki

Ikä: 61

Ammatti: Euroopan parlamentin varapuhemies. Kansanedustaja 1987–2004. Oikeusministeri 1994–1995. Keskustan vt. puheenjohtaja 2000–2002 ja puheenjohtaja 2002–2003. Suomen ensimmäinen naispääministeri 2003. Euroopan parlamentin jäsen 2004–.

Perhe: Naimisissa toimittaja Jorma Mellerin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää