Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Video: Vihainen ukkometso hyökkäsi Raimon repun kimppuun – ”Kyllä se kintuille hakkasi”

Valokuvaamista harrastavan Raimo Nuolikosken reppu sai sunnuntaina kyytiä, kun aggressiivinen ukkometso kiinnostui siitä.
Nokialainen Raimo Nuolikoski, 61, lähti sunnuntai-iltapäivänä hiihtoretkelle Koukkujärven hiihtomajalle.

Luontokuvaamista harrastavalla miehellä oli mukanaan myös kamera alueella liikkuvan ukkometson varalta. Nuolikosken mukaan metso on paikallisten keskuudessa jo nähtävyys, ja paikalla oli sunnuntainakin useita kuvaajia.

Nuolikoski kertoo ottaneensa kameran esiin ja laskeneensa repun hangelle, jolloin metso kiinnostui siitä. Aluksi lintu hyppäsi repun päälle ja rupesi sitten ”pelmuuttamaan” sitä. Myös kuvaaja sai rytäkässä hieman siivestä.

– Kyllä se kintuille hakkasi siivillä. Sehän on metson tapa hyökätä, Nuolikoski kertoo.

Metso antoi repulle kyytiä muutaman minuutin ajan. Hurjan näköisestä menosta huolimatta reppu selvisi vähin vaurioin.

– Ei se kärsinyt siinä kauheasti. Lumessa se vain oli, ei sen kummempaa.

Nuolikoski on ennenkin törmännyt aggressiivisiin metsoihin. Silloin tuloksena oli mustelmia.

– Edellisestä tapauksesta on 30 vuotta aikaa, jolloin metso toimi ihan samalla tavalla. Se hyökkäsi päälle ja yritti ajaa reviiriltä pois. Kyllä se mustelmia löi jalkaan, Nuolikoski muistelee.

Turhautunut poikamies?

Metsojen soidinaika alkaa yleensä maaliskuussa. Metsoihin erikoistunut emeritustutkimusprofessori Harto Lindén kertoo Ilta-Sanomille, että tällaiset ”hullut” tai häiriintyneet metsot ovat jokakeväinen ilmiö. Varsinkin musta väri voi provosoida niitä.

– Esimerkiksi mustat kumisaappaat tai reput aiheuttavat tietynlaista reaktiota, Lindén kertoo.

Hän arvelee, että videolla näkyvä metso on menettänyt soidinalueensa.

– Jossain siinä lähellä on ollut soidin, jonka viimeiset ukkometsot ovat ehkä kuolleet tai siellä on ollut voimakkaita hakkuita. Eli tämä poika on vähän tämmöinen ainoa jäljellä oleva.

Kansankielellä tällaisia ”turhautuneita poikamiehiä” sanotaan hulluiksi metsoiksi. Lindénin mukaan niiden testosteronipitoisuus on moninkertaisesti korkeampi kuin normaalisti soitimella olevien metsojen.

– Silloin tullaan niin sanotusti hulluksi tai poikkeuksellisesti käyttäytyväksi metsoksi ja hypätään vähän kenen kimppuun tahansa.

Hyökkäävä metso voi olla vaarallinen, joten ainakaan lapsia ei pidä päästää aggressiivisesti käyttäytyvien metsojen lähelle.

– Niillä on uskomattoman voimakkaat siiveniskut, jotka tekevät mustelmia aikuisellekin, ja nokaniskut voivat aiheuttaa pahoja vammoja esimerkiksi pään alueelle, Lindén varoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    7. 7

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    8. 8

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    9. 9

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    10. 10

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää