Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen Pankki: Maailmantalouden kasvunäkymissä ei näköpiirissä voimakasta kohenemista

Suomen Pankin mukaan maailmantalouden kasvunäkymissä ei ole lähivuosina nähtävissä voimakasta kohenemista.
Suomen Pankin ennusteessa maailmantalouden kasvun odotetaan tänä vuonna jäävän 2,8 prosenttiin, josta se ripeytyy 3,2 prosenttiin vuosina 2017–2018. Kasvun kiihtyminen kuvastaa taantumasta kärsivien nousevien talouksien toipumista.

Maailmantalouden kasvu oli viime vuonna hitainta sitten finanssikriisivuoden 2009. Kasvun hidastuminen johtui nousevien talouksien vaikeuksista esimerkiksi Venäjän ja Brasilian talouksien ajauduttua syvään taantumaan.

Tuttu viesti rakenteellisten uudistusten tarpeesta

Maailmankaupan ja nousevien talouksien kasvuvauhdin hidastuminen sekä rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden lisääntyminen ovat varjostaneet euroalueen talouskehitystä. Maailmankaupan kasvua painaa erityisesti nousevien talouksien, kuten Kiinan, kasvun hidastuminen. Euroalueella kasvu on edelleen kotimaisen kysynnän varassa.

Talous- ja inflaationäkymien heikentymisen vuoksi Euroopan keskuspankki kertoi tässä kuussa entistä tujummista lääkkeistä talouden vauhdittamiseksi. Näihin kuuluivat kaikkien ohjauskorkojen lasku, osto-ohjelman laajentaminen yrityssektorin velkapapereihin ja kuukausittaisten ostomäärien kasvattaminen. Lisäksi pankeille myönnetään rahapoliittisissa operaatioissa erittäin pitkiä luottoja vakuuksia vastaan yritysluototuksen lisäämiseksi.

– Rahapoliittiset toimet ja ennakoiva viestintä ovat yhdessä kattava kokonaisuus. Uusilla toimilla edistetään inflaatiovauhdin palautumista hieman alle 2 prosenttiin keskipitkällä aikavälillä ja tuetaan euroalueen talouden elpymistä, sanoi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen tänään Euro & talous -julkaisun lehdistötilaisuudessa.

Kevyt rahapolitiikka lisää asteittain kysyntää euroalueen maissa ja auttaa sitä kautta myös Suomea. Jotta Suomen talous saadaan kestävään kasvuun, tarvitaan Liikasen mukaan kustannuskilpailukyvyn parantamista ja rakenteellisia uudistuksia.

– Kun yrityksille näin syntyy tarve laajentaa tuotantoa, kevyen rahapolitiikan myötä rahoitusolot tukevat investointi- ja työllistämispäätöksiä, sanoi Liikanen.

Suomen Pankki tulouttaa valtiolle 98 miljoonaa

Suomen Pankki julkisti tänään myös vuosikertomuksensa viime vuodelta. Pankkivaltuusto on päättänyt, että pankki tulouttaa valtiolle 98 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna Suomen Pankki tuloutti valtiolle 137,5 miljoonaa euroa.

Suomen Pankin mukaan viime vuonna käynnistettyä laajaa arvopapereiden osto-ohjelmaa toteutettiin suunnitellusti ja ostot kasvattivat tasetta noin 9,2 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    8. 8

      Top 20: Kansanedustajat, jotka olivat useimmin poissa eduskunnan täysistunnoista

    9. 9

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    10. 10

      Valmentaja hämmästelee Patrik Laineen tekoja – ”Minusta tulee fani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. Näytä lisää