Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Turtolan kylä Pellossa on todella sekavien sukunimien kylä

Suurimman osan suomalaisista sukunimistä tunnistaa heti sukunimeksi esimerkiksi nen- tai la-päätteestä.

SUOMESSA on myös joukko sukunimiä, joita on periaatteessa mahdoton erottaa etunimistä. Paitsi jos nimenkantajan sukupuoli on ristiriidassa sukunimen etunimimerkityksen kanssa.

Koska Harri Olli on mies, Ollin tunnistaa sukunimeksi. Ja kääntäen sama Petra Ollin kanssa.

Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen nimeä urheiluseuransa nimeksi havitellut kokoomusnuori Aapomikko Matti on kotoisin Pellon Turtolasta.
Turtolassa on syntynyt kaksi suoranuottista suomalaista pääministeriä, Kaarlo Castren ja Paavo Lipponen, mutta se tunnetaan myös sekavien sukunimen kylänä.

– Meillä on Matteja, Eeroja, Laureja ja Eskoja, luettelee kyläseuran sihteeri Jaakko Knuuti.

ESIMERKIKSI Aapomikko Matin isä on Markku Matti.

– Usein menee sekaisin, kumpi on kumpi, mutta siihen tottuu. Pöytävarauksia tehdessä esimerkiksi sanotaan, että se pitäisi tehdä sukunimellä, Matti naurahtaa.

Matin esi-isä oli alunperin Tuomas Pekka, mutta muutettuaan 1770-luvulla Matin taloon, hän vaihtoi Pekan Matiksi, ja Matti se on siitä lähtien ollut.

Wikipedia mainitsee kaksi Turtolasta tehtyä kirjaa, toisen tekijäksi on merkitty Aska, Eero, toisen Eero, Heikki.

PILKKUJEN perusteella voi päätellä, kumpi Eero on etunimi, kumpi sukunimi.

– Tuleehan niitä sekaannuksia, kertoo Eero Aska, Tornionjokilaakson Helmen kirjoittaja.

Markku Matti torjuu sekaannuksia pilkun avulla.

– Kirjoitan Matti pilkku Markku Olavi.

– Meillä on täällä aika paljon Juusoja sukuniminä, mutta ei juurikaan etuniminä, Matti (etunimenä) vältellään vähemmän, Matti kertoo.

OSA etunimisukunimisistä turtolalaisista on ratkaissut ongelman muuttamalla sukunimeä.

– Esimerkiksi Eeronheimoksi tai Matinpuroksi, Knuuti kertoo.

Knuutin mukaan turtolalaiset itse ovat aika hyvin kärryillä, milloin puhutaan sukunimestä, milloin etunimestä. Vaikeampaa se on ulkopaikkakuntalaisille.

Turtola oli aikaisemmin itsenäinen kunta. Nykyisin se kuuluu Pelloon.

TURTOLA ei ole ainoa paikka Suomessa, jossa pitää olla tarkka sukunimen kanssa.

– Näitä on myös Satakunnassa ja Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa, kertoo Kotimaisten kielten keskuksen nimistötutkija Sirkka Paikkala. Isossa kuvassa tapa on länsisuomalainen.

– Ne ovat talonnimistä tulleista sukunimiä ja rinnastettavissa Ollilaan tai Eerolaan. La-loppu vain puuttuu. Tietyillä alueilla siitä on voinut tulla tapa, muoti.

Alunperin talo sai nimensä isännän etunimestä: Ollin talo, Ollila, mennään Ollilaan, Ollille.

KUN 1800-luvulla alettiin käyttää pysyviä sukunimiä, talon nimestä tuli sukunimi vaikka yhtään Ollia ei olisi ollut isäntänä enää sataan tai satoihin vuosiin.

Väestörekisterikeskuksen sukunimihaun perusteella Suomessa elää parhaillaan 2 289 Karia, 1 860 Tapiota, 1 205 Vesaa, 1 071 Ollia, 841 Penttiä, 343 Maunoa, 322 Juusoa, 282 Eskoa, 194 Jukkaa, 192 Hannua, 99 Samulia, 86 Kimmoa, 83 Heikkiä, 74 Seppoa, 70 Markkua, 65 Eeroa, 64 Timoa, 54 Aarnea, 32 Mikkoa, 29 Tanelia, 29 Juhaa, 21 Markoa, 14 Mattia, 14 Raunoa, 13 Niiloa, 12 Mikaa, 10 Esaa, 10 Erkkiä, 7 Jania.

Sukuniminä.

Suomen historian tunnettuja etusukunimisiä ovat Achre Kari, Eero Tapio, Petra ja Harri Olli, Veikko Samuli, Arvo Pentti, K.H. Pentti, Jukka Seppo ja moni moni muu.

Matti Esko poistettu listalta.

Ota kantaa

Haluaisitko, että sukunimesi olisi etunimi?

Kyllä 8% En 92%
Ääniä yhteensä 14997

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    2. 2

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    8. 8

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    9. 9

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    10. 10

      Ovatko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    2. 2

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. Näytä lisää