Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stubb Brysselin terrori-iskuista: ”En haluaisi vetää yhtäläisyyksiä uskontoon”

Brysselin terrori-iskut eivät ole muuttaneet valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) maltillista näkemystä Euroopan tilanteesta. Itsekin aiemmin Brysselissä asunut kokoomusjohtaja haluaa hakea ratkaisuja ongelmiin ilman uskonnollista vastakkainasettelua.
– En haluaisi vetää suoria yhtäläisyyksiä uskontoon ja tähän tilanteeseen, Stubb linjaa.

– Lähtökohtana ovat EU:n neljä tavoitetta: rauha, vakaus, vauraus ja turvallisuus. Me emme hae sivilisaatioiden tai uskontojen yhteentörmäystä. Jos lähdemme tekemään yhteiskunnasta tai uskonnoista mustavalkoisia, niin siirrymme äärirajoille, pois maltillisuuden yhteiskunnasta.

Kristinusko ei ole yrityksistä huolimatta saanut virallista asemaa EU:ssa. Stubb muistuttaa kuitenkin, että useimmat jäsenvaltiot perustavat edelleen kristillisiin arvoihin.

– Lisäksi moni eurooppalainen, kuten minä itse, pohjaa joko ns. tapakristillisyyteen tai vastaavaan maltilliseen ajatteluun.

Kokoomuksen tiistainen rasismin vastainen Facebook-viesti Brysselin tapahtumien jälkeen on herättänyt puolueessa eripuraa. Stubbin mukaan puolue ei kuitenkaan ole kriisissä.

– Tarkka ajoitus tälle viestille ei välttämättä ollut hyvä. Sanoma on silti tärkeä joka ainoa päivä: rasismia vastaan on toimittava. Nyt on kaikista tärkeintä keskittyä kahteen asiaan: toinen on turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen lisääminen sekä Brysselissä että meillä koto-Suomessa. Toinen on se, ettemme anna pelolle sijaa.

Brysselin tapahtumat poikivat kyseenalaisia viestejä myös perussuomalaisten leiristä. Stubb ei ota niihin kantaa.

– Ei tämän tyyppisissä asioissa voi antaa henkilökohtaisille tunteille sijaa, vaan on pidettävä kiinni omasta työnteosta ja arvoista. Demokratiassa on sananvapaus ja se on myös puolueiden sisällä. Jokainen saa käyttää tervettä järkeä, Stubb muotoilee.

– Minä seison hallitusohjelman takana. En voi olla enkä tule olemaan vastuussa muiden puolueiden yksittäisten edustajien lausunnoista. Hallitusohjelmassa on selkeä visio, jossa puhutaan avoimuudesta, suvaitsevaisuudesta ja kansainvälisyydestä. Sen takana seison.

Milloin on seuraava lentosi Brysseliin ja uskallatko lähteä?

– Totta kai uskallan. En muista, milloin seuraava lento on, mutta ei siihen kauan ole.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  9. 9

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  10. 10

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  6. Näytä lisää