Asta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Nuorehko mies tunnusti sytyttäneensä Ylivieskan kirkon

Poliisi otti kiinni nuorehkon miehen Ylivieskan kirkon polttoon liittyen. Nyt kiinniotettu on tunnustanut teon.
Oulun poliisi kertoo, että Ylivieskan kirkon tuleen sytyttämisestä epäilty nuorehko mies on tunnustanut teon.

– Hänet otettiin kiinni paikan päältä ja hän tunnusti teon vapaaehtoisesti, sanoo ylikonstaapeli Timo Männikkö.

Poliisi kertoo, että kyseessä on 1980-luvulla syntynyt, kantasuomalainen mies.

Katso videolta paloesimiehen haastattelu paloa seuraavalta aamulta:

Männikön mukaan toistaiseksi näyttää siltä, että mies toimi yksin. Hän oli jäänyt tulipalon sytytettyään paikan päälle, kirkon läheisyyteen. Alkoholilla ei poliisin mukaan ilmeisesti ollut osuutta asiaan.

Tutkinnallisista syistä poliisi ei kommentoi tekotapaa tai mahdollista motiivia tässä vaiheessa.

Hätäkeskus sai tulipalosta ilmoituksen kello 19.34. Rakennus oli jo silloin tuhoutunut niin pahasti, ettei sen mikään osa ollut pelastettavissa.

Puinen ristikirkko on rakennettu vuonna 1786. Museoviraston mukaan kirkon nykyasu päätytorneineen on vuodelta 1892.

Kirkko sijaitsee Ylivieskan keskustassa.

EDIT: Juttua täydennetty tiedoilla epäillystä henkilöstä.

Yllä olevalla videolla näkyy, kuinka kirkontorni romahtaa liekkimeren keskelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Orpon sote-kokouksiin tilattu alkoholia sadoilla euroilla –Kuohuviiniä, calvadosta, konjakkia, olutta...

  2. 2

    Roope Salminen listasi maailman ihanimmat naiset – yksi nimi on todellinen yllätys

  3. 3

    Miljoonavene jälleen satamassa! Teemu Selänne saapui Kotkan Meripäiville –”Ei siitä metelistä voinut erehtyä”

  4. 4

    Kaija Koo paljasti Kotkan Meripäivillä osasyyn keppien käytölleen – ”Suutuin siitä”

  5. 5

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  6. 6

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Voittajalle lähes 85 miljoonaa euroa

  7. 7

    Ruotsin bikinipoliisista tuli maailmanjulkkis: ”Puhelin soi jatkuvasti”

  8. 8

    ”Poistakaa lukitus ennen kuin muija tulee kotiin!” – suomalaismiehen parkaisu käynnisti ison poliisitutkinnan

  9. 9

    Yön uutiset: Turkin Erdogan ”armahti” häntä loukanneet, Sanders jättää demokraatit

  10. 10

    Teemu Selänteen ovela suunnitelma karahti karille Kotkassa – ihmettelee valtavaa suosiotaan IS:lle: ”Kyllä tämä aina hämmentää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  2. 2

    ”Poistakaa lukitus ennen kuin muija tulee kotiin!” – suomalaismiehen parkaisu käynnisti ison poliisitutkinnan

  3. 3

    Bikinipoliisit yllättivät kännykkävarkaan Tukholmassa – ”Olisin napannut hänet vaikka olisin ollut alaston”

  4. 4

    Iso verkkokauppa munasi – vaatii nyt turhaan rahaa takaisin: suomalaisetkin hyötyivät yli 90 prosentin alesta

  5. 5

    Tieraivo puhkesi keskellä Helsinkiä: ”Mies alkoi moukaroida nyrkein toista suoraan naamaan”

  6. 6

    Hyvinkääläinen Elina taistelee parkkisakostaan – ”Jos virkamies ei näe kiekkoa, hän voi antaa virhemaksun”

  7. 7

    Miljoonavene jälleen satamassa! Teemu Selänne saapui Kotkan Meripäiville –”Ei siitä metelistä voinut erehtyä”

  8. 8

    Auttaako helppo vesipulloniksi ampiaisen pistoon? – Lääkäri: ”Voisin itsekin kokeilla”

  9. 9

    Kuvat: Kimi Räikkönen ja Minttu-kihlattu bongattiin viime hetken hääostoksilla – herättivät huomiota Milanon kaduilla

  10. 10

    Espoolaismies yritti ostaa Bemariinsa jatkotakuun: Kieltävä vastaus tuli varsin erikoisin perustein – ja kuinka lopulta kävi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen paras? Porvoolaismiehen puhelinnumerosta tarjottiin 10 000 euroa

  2. 2

    Kalamerkki auton perässä näkyy kesäisillä teillä – tätä symbolilla halutaan viestiä

  3. 3

    16-vuotiaan turkulaistytön hiustenvaalennus meni karmealla tavalla pieleen – ”Luulin, että kuolen”

  4. 4

    Matti Kyllösellä, 87, on 8-vuotias tytär: ”Köyhästi eletään, mutta pärjätään”

  5. 5

    Lojuuko kaappisi perällä aarre? Näistä VHS-nauhoista pyydetään nyt häkellyttäviä hintoja

  6. 6

    Dramaattinen video: Näin salamannopeasti tiikeri sieppasi autosta nousseen naisen Kiinassa

  7. 7

    Amin Asikaisen kanssa seurusteleva tosi-tv-kaunotar jätti alkoholin ja julkaisi paljonpuhuvan kuvan – ”Mieletön muutos”

  8. 8

    Espoolaisen Petrin, 53, puhelinnumero herättää intohimoja – arvo jopa 50 000 euroa

  9. 9

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  10. 10

    Bikinipoliisit yllättivät kännykkävarkaan Tukholmassa – ”Olisin napannut hänet vaikka olisin ollut alaston”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Orpon sote-kokouksiin tilattu alkoholia sadoilla euroilla –Kuohuviiniä, calvadosta, konjakkia, olutta...

  2. 2

    Roope Salminen listasi maailman ihanimmat naiset – yksi nimi on todellinen yllätys

  3. 3

    Miljoonavene jälleen satamassa! Teemu Selänne saapui Kotkan Meripäiville –”Ei siitä metelistä voinut erehtyä”

  4. 4

    Kaija Koo paljasti Kotkan Meripäivillä osasyyn keppien käytölleen – ”Suutuin siitä”

  5. 5

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  6. Näytä lisää