Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Belgian terrori-iskuissa kuollut jo 35 – vaikeasti haavoittuneita voi menehtyä vielä lisää

Belgiassa viime tiistaina tehtyjen terrori-iskujen kuolonuhrien määrä on noussut 35:een.
Belgian kriisikeskus arvioi, että räjähdyksissä vaikeasti haavoittuneita voi menehtyä vielä lisää.

Uhreista 31 kuoli lentoasemalla tai metrossa, joissa iskut tehtiin. Neljä ihmistä on kuollut sairaalassa.

Kuolonuhrien määrään ei ole laskettu mukaan kolmea itsemurhaiskun tehnyttä terroristia.

Kentän avaamisesta ei arviota. Finnair on perunut myös huomiset lennot Brysseliin.

Terrori-iskuissa vaurioituneen Brysselin lentokentän johto ei pysty vielä antamaan arviota siitä, milloin kenttä avataan uudelleen.

Räjähdysten jälkeen suljetulla lentokentällä on tehty korjaustöitä. Huomenna on määrä tehdä testejä, joilla selvitetään, onko iskuissa vaurioitunut lähtevien lentojen odotusaula saatu tyydyttävään kuntoon. Tarkastus koskee muun muassa paloturvallisuutta.

Lentokentän johto arvioi, että matkustajapalvelut toimivat kentällä aluksi vain osittain sitten, kun lentoliikenne pystytään aloittamaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  10. 10

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  6. Näytä lisää