Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kannelmäen puukotuksesta syytetty: ”Ei minun elämässäni mitenkään merkittävä ilta”

Käräjäoikeus
Kannelmäen silmäänpuukotuksesta syytetty Jonne Matias Kantola, 35, kiistää tehneensä mitään.
Jonne Matias Kantolaa syytetään Helsingin Kannelmäessä tammikuussa tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä, jossa veitseniskun saanut uhri menetti näön toisesta silmästään. Kantola oli tuolloin ehdonalaisessa vapaudessa elinkautisvankeudesta.

Kantola kiisti syytteen Helsingin käräjäoikeudessa torstaina. Hän muisteli juoneensa tapahtumailtana ensin olutta kotonaan. Sitten hän oli lähtenyt ravintolaan.

– Kannelpubissa join muutaman siiderin, pelasin pelikonetta. Ei mitään ihmeellistä tapahtunut. Join muutaman siiderin ja sen jälkeen poistuin kotiin nukkumaan, Kantola sanoi.

Hän ei muistanut tarkkoja kellonaikoja.

– Se ei ollut minun elämässäni mitenkään merkittävä ilta. En ole ketään puukottanut enkä muista, että kenekään kanssa olisi ollut mitään riitaa.

Syyttäjä Bo Lundqvist kysyi, miksi Kantola suostui puhumaan asiasta vasta nyt oikeudessa. Esitutkinnassa Kantola oli vaiennut kokonaan.

– Minut pidätettiin vasta melkein kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. Pasilan poliisitalolla tutkija sanoi heti, että meillä on erittäin vahva näyttö, sinut tullaan vangitsemaan. En nähnyt mitään järkeä kommentoida esitutkinnassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  4. 4

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. 6

    Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

  7. 7

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  8. 8

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  9. 9

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  10. 10

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  6. 6

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  7. 7

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  8. 8

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  9. 9

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  10. 10

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  4. 4

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. Näytä lisää