Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuntematon hyväntekijä pelasti eläkeläiset avannosta

”Tuntemattomaksi hän meille jäi.”
Kun Imatran palokunnan yksiköt saapuivat lauantaina hiukan yli kello 12 Saimaan rantaan, kohtasivat ne kaksi säikähtänyttä ja likomärkää eläkeläistä.

Nämä olivat menossa autolleen.

Pariskunta ohjattiin sairasautoon, jossa heidän kuntonsa tutkittiin. Se oli hyvä, ja seuraava osoite oli koti.

Kyseessä oli paikkakuntalainen iäkäs pariskunta, jonka alta kevätjäät olivat pettäneet. Kun kumpikin putosi avantoon, toinen ei voinut auttaa toista eikä toinen.

Ikäihmiset olivat hyvin järkyttyneitä kokemastaan.

– Kertoivat meille, että joku ohikulkija oli pelastanut heidät. Itse eivät enää olisi päässeet ylös, kertoo vuoroesimies Jouni Tiitta pelastuslaitokselta.

Tiitta ei tiedä, kuka tuo hyvää tehnyt hengenpelastaja oli. Hän oli kadonnut rannasta kuin maan nielemänä.

– Tuntemattomaksi hän meille jäi, Tiitta sanoo.

Paikka oli Imatran taajaman ulkopuolella Lammassaaren rannassa, jossa on ulkoilijoiden suosima laavu.

Jäät pettivät parinkymmenen metrin päässä rannasta.

– Saimaan rannat alkavat olla pehmeitä. En yhtään suosittele enää jäille menemistä, jos ei ole varmaa tietoa tai kelluntavälineitä, Tiitta sanoo.

– Aurinko paistaa, on satanut vettä eikä ole ollut yöpakkasia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  6. 6

    Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

  7. 7

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  8. 8

    SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

  9. 9

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  10. 10

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  6. Näytä lisää