Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

HS: Vakuutusyhtiö perui kielteisen päätöksen – Meksikoon juuttunut suomalaisnainen kotiutuu ambulanssilennolla

Vakuutukset
Suomalaisnainen sairastui Meksikossa, mutta sai vakuutusyhtiöltään kielteisen korvauspäätöksen. Nyt vakuutusyhtiö on sittenkin päättänyt lennättää naisen kotiin.
Suomalainen 59-vuotias nainen sai Meksikon-lomallaan kaksi viikkoa sitten sydäninfarktin, mutta hänen matkavakuutusyhtiönsä teki kielteisen korvauspäätöksen, Helsingin Sanomat uutisoi.

Nainen joutui jäämään tehohoitoon kalliiseen yksityissairaalaan Cancunin kaupunkiin. Hoitopaikkaan hänet oli osoittanut myönteisen alustavan vakuutuspäätöksen perusteella saksalainen vakuutusyhtiö Allianz, HS kirjoittaa.

Viikkoa myöhemmin Allianz kuitenkin pyörsi päätöksen vedoten siihen, että matkalaisen keuhkoahtaumasairaus oli jo olemassa ennen matkaa. Matkavakuutuksen myi naiselle matkatoimisto Finnmatkat.

Yhtiö pyörsi pyörtämisen

Nyt Allianz on sittenkin päätynyt korvaamaan kaiken naisen saaman hoidon ja tämän perheelle langenneet kustannukset ja lennättämään hänet takaisin Suomeen ambulanssilennolla Cancunista, jossa nainen on ollut tähän asti hengityskoneessa.

Taustalla ovat epäselvyydet vakuutusehdoissa. HS:n mukaan ehdot jättivät olemassa olevan sairauden korvauskäytännöt epäselviksi, ja asiakas ohjautui niiden kautta hakemaan tietoa väärältä sivulta.

Facebook-kampanja tuonut 45 000 euroa

Allianzin vakuutusehdot poikkesivat lehden mukaan tavanomaisista suomalaisten matkavakuutusten ehdoista juuri vanhojen sairauksien hoitokorvausten kohdalla.

Tavallisesti suomalaiset ehdot korvaavat sairauden äkillisestä pahenemisesta johtuvan ensiapuluonteisen sairaanhoidon, HS kirjoittaa. Finnmatkat on tapauksen jälkeen muuttanut matkavakuutusten markkinointitekstiään.

Tapaus on saanut paljon julkisuutta. Naisen tytär perusti Facebookiin Äiti kotiin -rahankeräyskampanjan, joka poiki HS:n mukaan potilaalle 45 000 euroa lahjoituksia ja lainarahaa. HS kertoo, että tytär on luvannut palauttaa nämä rahat alkuperäisille omistajilleen.

Lehden mukaan ambulanssilento Suomeen olisi maksanut yli satatuhatta euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    3. 3

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    3. 3

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää