Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nokian työntekijöiden järkytys: ”Taas Suomea on vedetty nenästä”

Nokialaiset pelkäävät joutuvansa Alcatel-Lucent-yrityskauppan maksumiehiksi.
Nokian suomalaiset työtekijät tuntevat joutuvansa yhtiön maailmanlaajuisessa 900 miljoonan säästöohjelmassa muiden maiden maksumiehiksi.

– Spontaani kommentti oli, että taas Suomea on vedetty nenästä. Ajatellaan, että Ranskasta ei vähennettä yhtä paljon kuin Suomesta, luottamushenkilö Tuula Aaltola sanoo.

Nokia toteuttaa säästöohjelmansa osana Suomen suurimmaksi tituleerattua Alcatel-Lucent-yrityskauppaa. Nokia ilmoitti vuosi sitten ostavansa ranskalaisyhtiön 15,6 miljardilla eurolla.

– Nokian piti olla se, joka määrää. Se tuntuu väärältä, että vähennykset kohdistuvat entisiin Nokian työntekijöihin enemmän kuin entisiin Alcatel-Lucentin työntekijöihin.

Nokian työntekijät olivat Suomessa aluksi jopa hivenen huojentuneita siitä, että odotettavissa ollut yt-kutsu tuli vihdoin tänään.

– Sitten tuli järkytys siitä, että vähennystarve on niin iso.

Aaltolan mukaan työntekijöiden on vaikea ymmärtää, miten vähennystarve voi olla Suomessa jopa 1 300 henkeä.

– Ymmärrettiin, että pääkonttoreissa on päällekkäisiä toimintoja ja tuotekehityksestäkin päällekkäisiä tuotteita karsitaan, mutta että Suomeen kohdistuu näin iso vähennys on vaikea käsittää.

Työntekijöille vakuutettiin eilen, että Suomi tulee edelleen olemaan keskeinen paikka Nokialle. Pääkonttoritoiminnat on tarkoitus keskittää kokonaan Suomeen.

Aaltolan mukaan suunnitteilla oleva Bridge-tukiohjelma myllerrykseen joutuville nokialaisille on erinomainen asia.

– Tukitoiminnat ovat Nokialla olleet hyvät. Neuvotteluissa se varmasti täsmentyy ja toivomme, että Nokia jatkaa aiemmalla hyvällä tavalla tämän velvollisuutensa hoitamista.

Millä mielin lähdette yt-neuvotteluihin?

– Parhaamme tehdään.

Artikkelia muokattu kello 17.49: Korjattu säästöohjelman summa miljardeista miljooniksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  2. 2

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. 6

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  7. 7

    Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

  8. 8

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  9. 9

    Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  2. 2

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. Näytä lisää