Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karu kuva kertoo tuhon voimasta: Neljä nuorta rajussa ulosajossa Orimattilassa

Loukkaantuneet vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Onnettomuuspaikalla on mutka, mutta keli ei ollut liukas.
Henkilöauto suistui ojaan Orimattilassa lauantaiaamuna. Hälytys tuli pelastuslaitokselle kello 6.08.

Autossa oli neljä ihmistä. Kaikki loukkaantuivat ulosajossa. Paikalla pelastustöissä oli kaksi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yksikköä ja ambulansseja.

– Auto romuttui pahasti. Jouduimme käyttämään hydraulisia välineitä, jotta saimme autossa olleet kaksi nuorta naista ja kaksi nuorta miestä ulos autosta, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Harri Paukkunen kertoo Ilta-Sanomille.

Paukkusen mukaan loukkaantuneiden vammojen autossa olleiden laadusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

– Kaikki heistä olivat kuitenkin tajuissaan ambulanssiin vietäessä, hän kertoo.

Loukkaantuneet vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Onnettomuuspaikalla on mutka, mutta keli ei ollut Paukkusen mukaan liukas.

– Onnettomuuspaikka oli Orimattilan keskustasta olevasta liikenneympyrästä Luhtikyläntietä noin kaksi kilometriä moottoritien suuntaan. Auto suistui kulkusuunnassa oikealle ojaan, Paukkunen sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  2. 2

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  5. 5

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  6. 6

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  7. 7

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  8. 8

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  2. 2

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  5. 5

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  6. Näytä lisää