Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tämän vuoksi kansanedustajien palkkioita nostetaan – ”En näe, että tässä ajankohdassa on mitään ongelmaa”

Palkkiotoimikunnan puheenjohtajan Jouni Ekurin mukaan kansanedustajien palkkioita oli syytä korottaa, koska myös muiden suomalaisten työntekijöiden palkkoja korotettiin hiljattain.
Eduskunnan palkkiotoimikunta päätti kansanedustajien palkkioiden korotuksista eilen tiistaina.

Korotus on herättänyt runsaasti arvostelua. Varsinkin, kun Suomessa eletään taloudellisesti tiukkoja aikoja, ja monia leikkauksia on jouduttu tekemään.

Näin palkkiokorotuksia kommentoitiin tuoreeltaan Ilta-Sanomien verkkosivuilla:

– Todella epäoikeudenmukaista touhua, Mummo pirkanmaalta -nimimerkki kommentoi.

– Hyvä! Leikatkaa opintotukeani, että voitte korottaa palkkaanne, AM-nimimerkki kirjoitti ironisesti.

Näin korotuksia perustellaan

Kansanedustajien palkkiot nousevat 0,43 prosenttia. Korotukset tulevat voimaan takautuvasti 1. helmikuuta alkaen.

Kansanedustajan palkkio on ollut viime vuoden maaliskuusta alkaen 6 380 euroa kuukaudessa ja korotus tuo lisää rahaa noin 27 euroa kuukaudessa.

Yli 12 vuotta palvelleilla kansanedustajilla palkkio on ollut 6 858 euroa kuukaudessa. Korotuksen myötä he saavat lisää rahaa noin 29 euroa.

Palkkiotoimikunnan puheenjohtaja Jouni Ekuri perustelee korotuksia sillä, että kansalaisten palkkoja korotettiin viime syksyn ja alkuvuoden aikana 16 eurolla tai vähintään 0,43 prosentilla.

– Elämme nyt aikaa, jolloin työmarkkinoilla noudatetaan työllisyys- ja kasvusopimusta, joka on tehty vuosille 2014–2016.

– Se sama (korotus), mikä toteutettiin kevättalvella muille, niin toteutetaan nyt myös kansanedustajille, Ekuri sanoo Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa kansanedustajien palkkiot ovat jääneet myös muutenkin yleisestä tulokehityksestä jälkeen.

– Palkkiotoimikunta on toimikautensa alusta alkaen todennut sen, että kansanedustajien palkkauksessa olisi ollut korjaamisen varaa. Eli semmoinen tasainen jälkeenjääneisyys on vaan kasvanut, mitä tulee yleiseen ansiokehitykseen, Ekuri selvittää.

Onko tämä korotushetki kuitenkaan paras mahdollinen, kun kansanedustajat ovat juuri tekemässä kipeitä leikkauksia?

– Ei parempaakaan ole, jos ajatellaan, että tällainen korotus halutaan tehdä. Ei ole myöskään syytä jättää tämmöisiä korotuksia (tekemättä), kun niihin on tämmöinen kertomani peruste olemassa. En näe, että tässä ajankohdassa on mitään ongelmaa. Se olisi ongelma, jos tällainen (korotus) tehtäisiin sellaiseen ajankohtaan, kun kukaan muu ei saisi mitään, Ekuri perustelee.

Palkkiotoimikunta koostuu puheenjohtajasta ja kahdesta jäsenestä, joista kukaan ei ole kansanedustaja tai eduskunnan virkamies.

Kansanedustajan palkkion lisäksi valiokuntien puheenjohtajille maksetaan lisäpalkkiota tehtävästä riippuen 717 tai 1 183 euroa kuukaudessa.

Lisäksi kansanedustaja saa verotonta kulukorvausta asuinpaikasta riippuen 986–1 809 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Alaston pariskunta hyväilee kuvassa toisiaan hellästi – mutta näetkö, missä on eläin?

    6. 6

      Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

    7. 7

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    8. 8

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    9. 9

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Alaston pariskunta hyväilee kuvassa toisiaan hellästi – mutta näetkö, missä on eläin?

    6. Näytä lisää