Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uusi kirja: Suomi suunnitteli ”puolustuksellista hyökkäyssotaa”

Suomi vakoili tarkkaan Neuvosto-Karjalaa ennen talvisotaa.
Suomen sotilastiedustelu seurasi 1930-luvulla tarkkaan tapahtumia itärajan takana. Todisteena on laaja vakoiluraportti, joka julkaistaan Pekka Tuomikosken ja Matti Kososen uudessa kirjassa Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan vuonna 1938 (Tammi).

Kirjan tekijöiden mukaan se oli vain yksi monista tietopaketeista, joita tiedustelu rajan takaa keräsi. Motiiveihin kuului myös ”puolustuksellisen” hyökkäyssodan valmistelu. Sellaista Suomi ei kyennyt yrittämään, kun Neuvostoliitto hyökkäsi talvisodassa 1939. Jo silloin sotilasvakoilun tiedoista oli hyötyä itseään puolustavalle Suomelle.

Kirjan tekijöiden aikana vakoilutietoja oli saatu lisää.

Minipanssarivaunuja ja sukellusveneitä

Raportti, joka kirjassa esitellään on päivätty 15. marraskuuta 1938, vuosi ja kaksi viikkoa ennen talvisodan alkua. Karjalan tasavallan lisäksi koottiin tietoa myös Muurmanskin alueesta.

Raporttiin keräämät tiedot todistavat, että maailmansotaan valmistauduttiin jo Karjalan korvissa Jäämeren hyisten vesien ääressä.

Neuvostoliiton pohjoisella laivastolla tiedettiin olevan yhdeksän sukellusvenettä, mutta raportissa epäiltiin, että niitä oli siirretty Itämereltä jopa tusina lisää.

Jatkosodan aikana Muurmanskiin ja Arkangeliin matkaavilla länsiliittoutuneiden saattueilla tulisi olemaan tärkeä merkitys Neuvostoliiton sotamateriaalien saannille. Alueen meripuolustukseen panostettiin siis jo vuosia aiemmin. Raportin arvio myöhemmin merkittäväksi tulleesta Muurmannin rautatiestä oli kuitenkin tyly. Sitä pidettiin huonokuntoisena.

Sotilasosastoista ja tarkastuspisteistä kerättiin tietoa kylä kylältä. Usein komentavien upseerien nimetkin olivat suomalaisten tiedossa.

Suomalaiset mm. tiesivät, että Petroskoissa puna-armeijalla oli käytössä 10-15 kääpiöhyökkäysvaunua, jotka toimivat myös vedessä.

”Tilastotoimisto” keräsi vakoilutiedot

Kirjan tekijät arvioivat raportin keskeiseksi laatijaksi majuri Isak Alftania.

Suomen sotilastiedustelu tunnettiin sotien välillä nimellä Tilastotoimisto. Nimellä yritettiin salata se, mitä se oikeasti teki. Tilastotoimisto keskittyi Neuvostoliittoon. Ulkomaantoimisto keräsi tietoa muista maista. Valvontatoimisto taas huolehti puolustusvoimien sisäisestä turvallisuudesta.

Mikään massiivinen vakoilukeskus tilastotoimisto ei ollut. Kirjan tekijöiden mukaan siinä työskenteli vuonna 1938 29 henkilöä. Silloin joukkoa oli jo kasvatettu merkittävästi tulevan sodan vaaran vuoksi.

Tilastotoimistolla oli Viipurissa, Sortavalassa, Kajaanissa ja Rovaniemellä alatoimistoja, joista koordinoitiin mm. tiedustelijoiden lähettämistä rajan taa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

    8. 8

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    9. 9

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    10. 10

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää