Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kannustinloukusta kertoneelle insinöörille positiivista palautetta – ”Hyvä, että aiheuttaa keskustelua”

Jari-Pekka Teurajärvi kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että tiistainen haastattelu on saanut ihmiset pohtimaan tukien vaikutuksia.
Ilta-Sanomat kertoi tiistaina insinööri Jari-Pekka Teurajärvestä, joka on ollut työtön koti-isä kymmenisen kuukautta.

Teurajärvi oli laskenut, että pienten lasten isän on saatava reippaasti palkkaa, jotta palkka olisi yhtä suuri kuin erilaisten tukien kautta tuleva summa. Hän saa itse tukea noin 1 600 euroa kuukaudessa.

– Jotta saisin saman rahan kuin kotona ollessa, tulisi minun saada bruttona vähintään 2 700 euroa, sillä nykyisten ansioiden päälle tulisi 550 euroa päivähoitomaksuja. Jos palkka olisi tuota parempi, olisi se taloudellisesti kannustava, Teurajärvi kertoo.

Teurajärven mukaan haastattelusta on tullut positiivista palautetta. Hän kertoo käyneensä aiheesta rakentavia keskusteluja ihmisten kanssa, jotka eivät ole olleet aiemmin tietoisia siitä, miten tukijärjestelmät toimivat.

Vaikka Teurajärvellä on mahdollisuus olla kotona, hänen tavoitteensa on työllistyä. Ilta-Sanomien tiistaisessa jutussa hän sanoi etsivänsä aktiivisesti töitä. Teurajärvi kertoo menevänsä töihin vaikka huomenna, jos joku sitä tarjoaa.

– Vielä ei ole yhteydenottoja tullut, Teurajärvi toteaa.

Lähipiiriltä Teurajärvi on saanut pelkästään positiivista palautetta, mutta internetissä on tullut myös kritiikkiä.

– Tuntemattomat ihmiset ovat lähettäneet kriittisiä viestejä sähköpostilla ja Facebookin kautta. On toki hyvä, että tämä nykyinen systeemi aiheuttaa keskustelua ja pohdintaa, Teurajärvi sanoo.

Teurajärvi kertoo aikovansa kirjoittaa aiheesta vielä blogikirjoituksen. Hän toimii hallituspuolue perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana.

– Kommenteissa minua on epäilty muun muassa hallituksen agitaattoriksi, joka olisi pyydetty tällaisesta asiasta kertomaan. Todellisuudessa esitän omia mielipiteitäni, Teurajärvi selventää.

Lukijoilta jo lähes 800 kommenttia

Ilta-Sanomien kommenteissa lukijat pohtivat aktiivisesti tukiasiaa Teurajärven haastattelun pohjalta.

– Tämä on se Suomen ongelma. Sosiaaliturva on parempi kuin nettopalkka, ihmiset jäävät tukien varaan, sosiaalimenot ja verot nousevat, nettopalkka sen kuin laskee, luettelee eräs kommentoija.

– Hoitomaksut keskituloisilla kahdesta lapsesta ovat kyllä niin suuret, että ei ihme, jos valitsee työttömyyden. Siinä vasta kannustinloukku jos mikä, toteaa toinen kommentoija.

– Jos nyt saa ansiosidonnaista ja muita tukia, niin tulot on suuremmat kuin töissä, mutta ansiosidonnaisen loputtua huomaa olevansa syrjäytynyt pitkäaikaistyötön. Mitä pidempään on työttömänä, sitä vaikeampi on löytää töitä, pohtii kommentoija Hartsa.

– Olin yrittäjänä ja lopetin sen kannattamattomana, kuukausitulo oli 240 euroa. Nyt työttömyyspäivärahahakemusta täyttäessäni totesin, etten saa päivärahaa koska tuloraja pitäisi olla yli tonni kuussa! Mitä minulle tapahtuu? kyselee kommentoija Ei oma vika.

Kommentoija nimimerkillä Ahkera on sitä mieltä, että asiassa on kyse lähinnä moraalista.

– Itse olen sitä ikäluokkaa, joka ei ole penniäkään yhteiskunnalta saanut, enkä koskaan tule pyytämään, hän kirjoittaa.

Nimimerkki Opiskelija tuo keskusteluun oman näkökulmansa:

– Onko sitten oikein, että omasta kaveripiiristä löytyy henkilöitä, jotka jäivät lukion jälkeen vanhempien luokse asumaan ja nostavat tukia joka kuukausi? Sanovat suoraan, että eivät aio mennä töihin, koska ei kiinnosta. Kyllähän se opiskelijana ärsyttää, kun kaverit saa tukia minua enemmän tekemättä mitään, ja minun opintotuistani tullaan vielä leikkaamaan lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää