Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsingin Kaivopuisto tyhjennettiin yöllä sadoista nuorista – ”Häiriökäyttäytymistä hyvin paljon”

Helsinki
Helsingin Kaivopuisto jouduttiin tyhjentämään sadoista nuorista puolen yön jälkeen liiallisen häiriökäyttäytymisen takia.
– Siellä oli häiriökäyttäytymistä hyvin paljon. Oli tappeluja, nujakointia ja pullojen heittelyä. Siellä on tuohon aikaan aika säkkipimeää. Silloin oli vaara, että nuorisolle käy huonosti, minkä takia alue tyhjennettiin, ylikomisario Seppo Kujala sanoo Helsingin poliisista.

Hänen mukaansa nuoriso tottelikin kohtuullisen hyvin poliisin käskyjä ja nuoriso jatkui juhlintaa muualla.

Kaiken kaikkiaan Helsingissä on kirjattu eilisillasta lähtien kymmeniä pahoinpitelyjä.

Helsingissä poliisin tehtävien määrä alkoi hiljentyä vasta aamuviiden maissa, kun viimeisistä auki olleista anniskeluravintoloista poistuneet ihmiset alkoivat hetken ulkona hengähdettyään etsiä tietään kotiin.

Kaupungin ensihoitopalvelulla oli sata kiireellistä tehtävää enemmän kuin tavallisena yönä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  5. 5

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  6. 6

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

  9. 9

    Keille kaikille tiemaksut lankeaisivat? Näin kohdeltaisiin prätkiä, polkupyöriä, traktoreita, mopoja, mönkijöitä...

  10. 10

    Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  8. 8

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  9. 9

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  10. 10

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  5. 5

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  6. Näytä lisää