Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tolkun puhetta luonnosta

Tiedotusvälineistä saa kuvan, että luonto köyhtyy.
Eläinlaji toisensa perään kirjataan uhanalaiseksi tai vähintäänkin vaarantuneeksi. Uhanalaisia lajeja on luetteloitu kymmeniä, ankeriaasta vesipääskyyn. Useimmat ovat kaltaiselleni maallikolle vain kaukaa tuttuja, kuten rupilisko, pohjansirkku, naali, merisirri tai kiljuhanhi.

Uutinen kertoo, että valkoselkätikka on pelastettu sukupuuttoon kuolemiselta. Hyvä niin. Liito-oraviakin on metsissä laskutavasta riippuen 50 000–150 000 naarasta. Joidenkin mielestä sen pitäisi riittää, luonnonsuojelijat puhuvat päinvastaista.

Innokkaimmat suojelijat saarnaavat maailmanlopusta ja lajien häviämisestä. Siksi on välillä mukava lukea luonnosta hyviä uutisia. Kevättalvella sattui Savon Sanomista silmiin luontoa kunnioittavan ihmisen tolkullinen kannanotto. Matti Suihkosen mielestä luonnonsuojelussa tulee kiinnittää kehityksen suuntaan eikä vuosittaisiin vaihteluihin.

Kuusikymmentä vuotta luonnossa kulkenut kirjoittaja oli pannut merkille, että Suomessa on lukuisia eläinlajeja, joiden kanta on runsastunut. Monet lajit ovat siirtyneet metsistä lähemmäs ihmisiä.

Nuoruutensa vuosina Suihkonen ei kuullut korpin ääntä kuin sattumalta. Arka lintu vältteli asuttuja seutuja. Nyt on toisin. ”Syksyisessä hirvijahdissa tuskin ehtii passipaikalle kun joukko korppeja on raakkumassa ja odottamassa hirviateriaa.”

Hirviä on paljon enemmän kuin 1950-luvulla. Monien mielestä niitä on jo liikaa. Hirvikolareita ajetaan joka vuosi satoja. Metsästys on halvin keino ylläpitää liikenneturvallisuutta ja hirvikantaa kohtuullisena.

Suomessa metsästys on asukaslukuun suhteutettuna suositumpaa kuin missään toisessa EU:n jäsenmaassa. Meillä se on myös kaikkien kansanluokkien huvi toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa se on tiukasti sidottu maanomistukseen.

Vielä 1800-luvulla karhu ei ollut tavaton näky Helsingissäkään kunnes se hävitettiin Pohjoismaista lähes sukupuuttoon. ”Kansakoulussa katselimme karhun kuvia kirjasta ja luimme karhunkaataja Martti Kitusen uroteoista”, Suihkonen muistelee. Nyt karhuhavaintoja tehdään joka puolella Suomea.

Suomessa metsästys on asukaslukuun suhteutettuna suositumpaa kuin missään toisessa EU:n jäsenmaassa.

Entä sitten susi? Karhun tapaan se oli kovin harvinainen mutta nyt pitkin Suomea vaeltelee lukuisia susilaumoja. Aivan viime aikoina suden suojelijoiden ja metsästäjien kannat ovat lähentyneet toisiaan. Liian tuttavallisiksi ryhtyneet sudet saadaan karsia läheltä ihmisasumuksia. Susi kuuluu metsiin mutta ei pihapiiriin.

Ilves, takavuosien harvinaisuus sekin, lisääntyy kovaa vauhtia. Jäniksiä se verottaa liiaksikin, samoin peura- ja kauriskantaa, jotka ilman tätä petoa leviäisivät nopeammin kaikkialla Suomeen.

Suihkonen iloitsee myös saimaannorpan kannan kasvusta. Sen sijaan supikoiran lisääntyminen ei ole ollenkaan hyväksi muulle eläimistölle.

Kirjoittaja toivoo, että saavutuksista pitää viestiä myös myönteisesti eikä luoda aina uusia uhkakuvia.

”Ihminen on ollut vaikuttamassa monien lajien vähenemiseen aina uhanalaisuuden rajamaille, mutta viime vuosien toiminnallaan se on ollut myötävaikuttamassa useiden lajien kannan runsastumiseen.”

Tolkun puhetta.

Kirjoittaja on kirjalija ja entinen EU-parlamentin jäsen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  4. 4

    Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

  5. 5

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

  9. 9

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  10. 10

    Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  9. 9

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  4. 4

    Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

  5. 5

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  6. Näytä lisää