Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yli 100 kansanedustajaa kannattaa mullistavaa lakia – ylimääräinen ruoka lahjoitettava leipäjonoihin

Ruokahävikki
Yli 100 kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen, joka velvoittaisi yrityksiä ja julkisia keittiöitä luovuttamaan myyntiin kelpaamattoman, syömäkelpoisen ruoan hyväntekeväisyyteen.
Suomessa menee hukkaan joka vuosi vajaat 400 miljoonaa kiloa ruokaa. Kaupan osuus ruokahävikistä on 18 prosenttia, ruokapalvelun osuus 20 prosenttia. Kaikista eniten ruokahävikkiä syntyy kuitenkin kotitalouksissa, joissa ruokaa menee roskiin vuodessa jopa 140 miljoonaa kiloa.

Nyt yli sata kansanedustajaa on allekirjoittanut Ilmari Nurmisen (sd), Hanna Sarkkisen (vas), Tiina Elovaaran (ps), Katri Kulmunin (kesk), Kai Mykkäsen (kok) ja Emma Karin (vihr) valmisteleman, ruokahävikkiin puuttuvan lakialoitteen. Lakimuutos velvoittaisi kunnalliset toimipisteet, kaupat, leipomot ja vastaavat tuotteita myyvät yritykset luovuttamaan myynnistä poistetut, syömäkelpoiset elintarvikkeet voittoa tavoittelemattomille tahoille ruokajakelua varten.

– Kaupan puolella on aika paljon menty eteenpäin ja parannettu tilannetta, joten siellä heitetään aika vähän ruokaa roskiin. Mutta esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja monissa muissa julkisyhteisössä ollaan kehityksestä vielä valovuosien päässä. Siellä laitetaan tosi paljon ruokaa roskiin, Ilmari Nurminen sanoo IS:lle.

Nurmisen mukaan lakialoitteessa on otettu mallia Ranskasta, missä toteutettiin vastaava lakimuutos jo viime kaudella. Suomessa lakiin ei liittyisi Ranskan tapaan rahallisia sanktioita.

– Aloitteen pääpointti on, että syömäkelpoista ruokaa ei voi enää heittää roskiin, vaan jos joku voittoa tavoittelematon taho, kuten esimerkiksi leipäjono sitä pyytää, niin se pitää antaa, Nurminen kuvailee.

Lakialoitteen menestyksestä kertoi ensimmäisenä Uusi Suomi.

Poikkeuksellisen voimakas lakialoite

Jos ruokaa ei luovuteta hyväntekeväisyysjärjestölle, se on asetettava vapaasti haettavaksi.

– Tietysti esimerkiksi Lapissa, jossa on tosi pitkät etäisyydet, ei voida velvoittaa sitä toimitettavaksi jollekin järjestölle.

Nurmisen mukaan lakialoite on tärkeä, koska ruokahävikki on merkittävä haitta ekologisesti kestävälle yhteiskunnalle.

– Samaan aikaan kun Suomessa köyhyys lisääntyy ja kymmenet tuhannet ihmiset käyvät vuosittain leipäjonoissa, syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin. Minun mielestäni tähän haasteeseen pitää puuttua, Nurminen pohtii.

Nurminen on tyytyväinen, että tuki lakialoitteelle on ylittänyt kaikki puoluerajat. Seuraavaksi aloite menee valiokuntakäsittelyyn ja lopulta eduskunnan käsiteltäväksi.

– Tämä on vähän kuin kansalaisaloite. Jos ajattelee, että kuinka monen ääntä yli 100 kansanedustajaa vastaa, niin sehän on suhteessa todella iso määrä ihmisiä. Kyllä se voimakas lakialoite on. Uskon, että jos yli puolet kansanedustajista tukee lainsäädäntöä, kyllä se silloin menee eteenpäin.

Kauppaketju: Emme kaipaa lisäsääntelyä

S-ryhmän mukaan lakialoite ei muuttaisi millään tavalla kauppaketjun toimintaa, koska S-ryhmä luovuttaa jo tällä hetkellä niin paljon ruokaa kuin mahdollista hyväntekeväisyyteen.

– Meillä on 500 myymälää, jotka luovuttavat ruokaa hyväntekeväisyyteen ja 300 ruoka-apukumppania. Teemme tätä niin laajasti kuin olemme löytäneet kumppaneita. Koko ajan olemme avoinna uusille kumppanuuksille, sanoo suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta.

S-ryhmän ensisijainen tavoite on se, ettei ruokahävikkiä syntyisi. Tarjontaa ja menekkiä pyritään arvioimaan kokemusperäisesti ja tietojärjestelmien tuella. Toisaalta S-ryhmä myy viimeistä myyntipäivää läheneviä elintarvikkeita alennuksella.

– Se on entisestään pienentänyt hävikkiä. Jäljelle jäävä hävikin määrä voi olla niin pieni, että toimijat eivät edes halua hakea sitä. Voi myös olla, ettei paikkakunnalla ole sellaista toimijaa. Siinäkin pitää olla asianmukaiset tilat kylmätuotteiden säilytykselle. Kasviksia ja leipää lahjoitetaan muutenkin, Lyytikäinen kertoo.

Lyytikäisen mukaan viimeisen parin vuoden aikana S-ryhmä on lisännyt paljon syömäkelpoisten elintarvikkeiden luovutusta hyväntekeväisyyteen.

– Olemme jo tehneet tosi paljon tämän asian eteen, emmekä näe tarpeelliseksi sääntelyn lisäämistä.

SUUNNITTELUJOHTAJAN mukaan S-ryhmässä ollaan hyvin tyytyväisiä siihen, että esimerkiksi kauppojen aukiolo on vapautettu ja sääntelyä on purettu. Uusi laki sotisi norminpurkutalkoiden henkeä vastaan, Lyytikäinen sanoo.

– Sikäli emme näe, että lailla olisi kauheasti vaikutusta. Nyt jo teemme sen, mitä on tehtävissä. Taloudelliset kannusteet jo ovat siihen, että ylimääräistä hävikkiä ei missään nimessä haluta.

Ota kantaa

Kannatatko ruuan jakamista ilmaiseksi hyväntekeväisyyteen?

Kyllä 93% En 7%
Ääniä yhteensä 11949

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää