Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jäteastia paloi liiketilan seinustalla Oulussa – palomestari: ”Käytännössä sytytetty palamaan”

Oulussa syttyi hieman ennen puolta yötä kaksi tulipaloa lyhyen matkan sisällä toisistaan.
Oulussa syttyi torstain ja perjantain välisenä yönä kaksi rakennuspaloa. Ensimmäinen havaittiin noin kello 23.20 Limingantullissa Kempeleentiellä.

Liikehuoneiston seinustalla sijaitseva jäteastia oli sytytetty palamaan. Päivystävä palomestari Hannu Timonen arvioi Ilta-Sanomille, että palo vaikuttaa tuhopoltolta:

– Kyllä se oli käytännössä sytytetty palamaan, hän kuvaa.

Paikalle ehtinyt poliisipartio teki alkusammutusta, kun pelastuslaitos saapui paikalle. Jäteastian viereinen näyteikkuna oli rikkoutunut liekkien kuumuudesta johtuen. Palokunta sai palon hallintaan nopeasti, mutta liikehuoneistoon tuli savuvahinkoja.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin, noin kello 23.40 Oulun pelastuslaitokselle tuli toinenkin palohälytys. Vajaan kilometrin päässä sijaitsevan Jehovan todistajien valtakunnansalin läheisyydessä paloi varastorakennus. Timonen kertoo, että rakennuksen henkilökunta oli aloittanut ripeästi alkusammutuksen, jonka ansiosta palovahingot jäivät suhteellisen pieniksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  4. 4

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  7. 7

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  8. 8

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  9. 9

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  10. 10

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  4. 4

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. Näytä lisää