Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kummeli-ohjaaja kävi Pirkkalan ”sosialismikoulua”: ”Olimme koekaniineja”

Opetus
Kummeli-ohjaaja Matti Grönberg muistelee Pirkkalan peruskoulukokeilua, jossa oppilaiden päihin yritettiin takoa sosialistista maailmankatsomusta.
Pirkkalan peruskoulussa käytetty opetusmoniste aiheutti kovan kohun 70-luvun puolivälissä, mutta oli kohumonisteesta jotain hyötyäkin. Sankaritenori Pentti Hietasen ura sai sen ansiosta näyttävän alun, kun Hietanen pääsi laulamaan tv-ohjelmassa, jossa monistetta käsiteltiin.

Kohun synnytti historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa käytetty moniste. Samalta sylttytehtaalta tuli muissakin oppiaineissa käytettyä materiaalia, mutta se jäi vähemmälle huomiolle.

Muun muassa Kummeli-ohjelmien ja -elokuvien ohjaaja Matti Grönberg kävi 70-luvulla koulua Pirkkalassa. Hän oli yksi kokeilun uhreista.

– Muistan lähinnä spriin tuoksun, kun vaaleanpunaisia monisteita tuotiin aamulla luokkaan. Koko luokka haisi spriiltä, muistelee tv-ohjaaja Matti Grönberg.

Monisteita tehtiin tuohon aikaan spriimonistuskoneella. Nykynuoriso ei liene moisesta kopiointitekniikan ihmeestä kuullutkaan.

– Monisteen sisällöstä en muista juuri mitään. Niin paljon aikaa on kulunut, ja koulunkäynti oli aika sekavaa, mihin oli kyllä osuutta itsellänikin.

Osa opettajista vastusti kokeilua. Joku pyysi vapautusta opettamisesta. Tilalle tuli niitä, joiden maailmankäsitystä oppimateriaali vastasi.

 


Huomasivatko oppilaat, jos joku opettaja vastusti hanketta?– En ainakaan minä huomannut mitään. Siinä opetettiin ja päntättiin.

– Välillä tuntui siltä, että tämä on vähän keskeneräistä hommaa, jota kukaan ei ole miettinyt loppuun asti. Sen huomasi, että oltiin kokeilun alla. Koekaniineja oltiin, Grönberg muistelee.

Pirkkalan monistetta käsiteltiin TV2:n Tasavallassa tapahtuu -ohjelmassa. Matti Grönbergiltä kysyttiin, olisiko Pirkkalan koulussa bändiä, joka voisi esiintyä ohjelmassa. Kun bändiä ei ollut, se perustettiin.

– Meillä oli harjoiteltuna yksi kappale. Suoraa lähetystä odotellessamme harjoittelimme toisen. Se oli niin tuore juttu.

– Soitimme Shadowsia. Toinen kappale oli CCR:ää. Taisi olla Have You Ever Seen the Rain. Siitä esiintymisestä sai alkunsa yksi merkittävä musiikkiura, Grönberg muistelee.

Nimittäin tuleva sankaritenori Pentti Hietanen asui Pirkkalassa, joskin kävi koulua Tampereella. Hietasesta tuli teinipoikien bändin vokalisti.

– Olin laulanut perhejuhlissa. Tv-keikka oli ensimmäinen iso julkinen esiintyminen, Pentti Hietanen muistelee.

– Kyseistä nauhaa on etsitty TV2:ssa kovasti, mutta sitä ei ole löytynyt. Tuolloin nauhat käytettiin uudelleen ja sen päälle on kuvattu jotain muuta.

– Siihen aikaan ihmisillä oli jo kotona nauhureita. Löytyisiköhän kyseinen keikka joltain? Hietanen pohtii.

 


Lähtölaukaus kohulle ammuttiin, kun professori-kansanedustaja Kullervo Rainio (kok) oli saanut Pirkkalan monisteen käsiinsä ja teki siitä kirjallisen kyselyn eduskunnassa keväällä 1975.

Aloitteleva tv-toimittaja Mikko Alatalo haastatteli Rainiota Ajankohtaisessa kakkosessa. Toisena haastateltavana oli Tampereen yliopiston psykologian professori Tapio Nummenmaa (1931–2000), joka oli ilmeisesti harhauttamalla saatu hankkeen keulakuvaksi.

– Kullervo Rainio kävi erittäin kuumana siitä asiasta, että lapsille opetetaan sosialismia, Mikko Alatalo muistelee.

– Se oli toimittajallekin jännittävä tilanne. Olin aika uusi toimittaja silloin, enkä osannut arvata, että Rainio käy niin kovaan hyökkäykseen. Melkein sylki lensi suusta, hän todella argumentoi rajusti. Hän näytti todella kiihtyneeltä, kun sitä katsoi läheltä. Kun sitä jälkeenpäin katsoi tv:stä, niin sehän oli ihan hyvä, Alatalo muistelee.


SENAIKAISET Pirkkalan opettajat eivät ilmeisesti halua erityisemmin muistella koko kokeilua.

– Ne jopa häpeävät sitä, heittäytyvät muistamattomiksi, eivät halua koko hommassa olla kiinni millään tavalla, sanoo Pirkkalan kokeilusta Kohti sosialismia -kirjan tehnyt Jari Leskinen.

Osa opettajista vastusti hanketta, osa kannatti, osa teki virkamiehenä mitä käskettiin.

– Toimittiin sen mukaan, mistä saatiin korvaus, ja meidän velvollisuus oli kokeilla sitä kokeilua. Virkamiehenä piti tehdä mitä oli käsketty. Oltiin ihmeissään, kun tuli se kohu, kertoo eräs alaluokkien opettaja.

 

Kullervo Rainio kävi erittäin kuumana siitä asiasta, että lapsille opetetaan sosialismia.

Kohu syntyi historian ja yhteiskuntaopin monisteesta. Mutta eikös esimerkiksi biologiassa ollut samansuuntaista sisältöä?– En muista kovin tarkasti, mutta evoluutioteoriaa siellä oli hyvin voimakkaasti, ja siinä tyrmättiin muut mahdollisuudet mitä on. Kristillinen näkemys tyrmättiin siinä kokonaisuudessa. Hyvin vahvasti tuotiin yksikantainen näkökulma.

Pirkkalan opettajat ja peruskoulukokeilun toteutusryhmä eli PETO-ryhmä pitivät yhteisiä kokouksia.

– Ryhmä oli ihan kiva, ja se tavallaan vei pikkusen mennessään. Niillä oli taito hoitaa se homma hyvin ja tyylikkäästi ja muuta. Nimiä en muista. Muistan vain sen, että siellä oli yksi komea nuorimies, opettaja kertoo.

– Mutta sitten rupesi tuntumaan liian paksulta se homma, ja rupesi tajuamaan mistä on kysymys. Meille ei esitelty sitä asiaa niin kuin se oikeasti oli.

Miten se teidän mielestänne “oikeasti” oli?– Kyllä se oli hyvin vahvasti varsinkin tämä historiaosuus... Kohti sosialismia sopii hyvin siihen kohtaan, opettaja kertoo.

– En tiedä, miten ne olivat saaneet koulutoimenjohtajan ja koulupuolen vakuuttuneeksi tästä projektista, miten se on ylhäällä mennyt läpi, ihmettelee opettaja.

Sanottiinko palavereissa suoraan, että lapsia on tarkoitus kasvattaa kohti sosialismia?– Ei ollut semmoisesta puhetta. Kyllä se oli mielestäni enemmän piilovaikuttamista. Ei avoimesti puhuttu.

 


Eräs opettaja nosti Kouluhallituksessa kovan haloon Pirkkalan kokeilusta, ja siellä alettiin laittaa hanketta jäihin.

Eräs hankkeen lopetuksen vauhdittajista oli tuleva Supon päällikkö ja eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen, siihen aikaan Kouluhallituksen toimistopäällikkö.

– Sen muistan, että yht’äkkiä se loppui kuin kanan lento. Me tehtiin hirveästi töitä sen kanssa, se oli tosi työläs projekti. Sitten yht’äkkiä kaikki se materiaali... Mistään ei ollut mihinkään ja kaikki oli loppu, opettaja kertoo.

Mikä mahtoi olla projektin lopetuksen syy?– Kyllä se kohu oli syy siihen. Siellä (Pirkkalassa) oli ihan hyviä kokeiluja. Tämä oli niitä, jotka eivät olleet onnistuneita, opettaja kertoo.

Muutama opettaja pyysi vapautusta marxilaisuuden opettamisesta.

– Ei meiltä mitään kysytty. Minut oli vain pantu siihen mukaan. En halunnut sekaantua siihen asiaan, kertoo eräs projektista irtautunut opettaja.

Opettajan mukaan Pirkkalan moniste oli huitaisemalla tehty.

– Se annettiin niin kuin raakavedoksena. Se oli paksu nippu monisteita, täysin käsittämätöntä materiaalia. Sitä oli aivan mahdoton ottaa opetukseen, opettaja muistelee.

– Sehän liittyi peruskoulun alkuvaiheisiin, jolloin meillä ei ollut oikeastaan oppikirjoja eikä mitään; ne jouduttiin puhaltamaan melkein tyhjästä. Näin tämä juttu on, opettaja muistelee.

 

Toimittiin sen mukaan, mistä saatiin korvaus, ja meidän velvollisuus oli kokeilla sitä kokeilua. Virkamiehenä piti tehdä mitä oli käsketty.

Keväällä 1975 pääsi helvetti irti ja media alkoi käsitellä kokeilua.

Miltä kohu tuntui opettajan näkökulmasta?– Ainakin se oli inhottavaa, että koululle soitettiin Yleisradiosta ja kaikenlaisista paikoista ja painostettiin kertomaan, mitä mieltä olemme asiasta. Ilmoitin vain, että en halua kertoa mitään. Minulle oli sanottu, että parasta jos pidät suusi kiinni.

Kohun seurauksena kokeilu loppui.

– Toivottiin, että hävittäisin monisteen, opettaja kertoo.

Kuka sellaista toivoi?– Koululautakunnasta ilmoitettiin, koska siitä (monisteesta) oli sanouduttu irti. Koululautakunta on päättänyt, että asia on loppu ja silloin se on loppu. Se haluttiin unohtaa kerta kaikkiaan, opettaja kertoo.

Opettajalla oli Pirkkalan moniste vinttikomerossa vielä pitkään.

– Siivosin vinttikomeroa ja hävitin paperit. Olin sitä mieltä, että ollut on ollutta.

– Olen hävittänyt vanhat paperit. Minulla ei ole niitä enää. Mielelläni haluan unohtaa kaikki tällaiset, opettaja sanoo.

Faktat

1. 1970-luvulla nousi kohu Pirkkalan peruskoulun kokeilun sosialistisesta sisällöstä. Historioitsija, tohtori Jari Leskinen väittää uutuuskirjassa Kohti sosialismia! – Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–1975 (Siltala), että viidesluokkalaisten marxilais-leniniläis-henkisestä opetusmonisteesta nousseen kohun taustalla oli isompi hanke, joka oli tarkoitus vuoteen 1980 mennessä laajentaa kaikkiin peruskouluihin. Oppilaat olisi kasvatettu vasemmistolaisiksi ja heidän äänillään myöhemmin muutettu yhteiskuntajärjestelmää.

2. Kokeilun käytännön toimia ohjasi Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimusryhmä PETO (Peruskoulun toimivan opetussuunnitelman projekti).

3. Leskisen mukaan kokeilu oli laajempi kuin on tiedetty. Marxilais-sävyistä opetusta annettiin kansalaistaidossa ja maantiedossa viidesluokkalaisille. Yhdeksäsluokkalaiset olivat myös kokeilussa. Ensimmäisellä luokalla opetettiin marxilaisuutta ympäristöopin varjolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. 6

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    7. 7

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää