Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaunokirjoituksen opetus loppuu – katso, miten kauno muuttui vuosikymmenien aikana

Tänä vuonna koulunsa aloittavien ei tarvitse opetella enää kaunokirjoitusta, sillä sen opettaminen kouluissa on vapaaehtoista. IS näyttää miten kirjaimet muuttuivat 1932–2004.
Ensi syksynä koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset ovat ensimmäisiä, joiden ei tarvitse opetella kaunokirjoitusta. Asiasta päätettiin vuonna 2014, kun uudet opetussuunnitelman perusteet saatiin valmiiksi.

Edellisen kerran kaunokirjaimia muutettiin vuonna 2004.

– Kun näitä kirjainmalleja on muutettu, joka kerta yhtenä syynä on ollut se, että oppilaiden käsiala on ollut hankalasti luettavaa tai opetettu käsialakirjoitus ei jostain syystä ole oppilailta onnistunut, tai niin kuin nyt, oppilaat käyttävät pääosin tekstausta, kertoo opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta.

Yksi syy nykyiseen muutokseen on myös se, että Suomessa on aiemmin poikkeuksellisesti opeteltu kahdet eri kirjaimet.

Ensimmäisellä luokalla on opeteltu tekstauskirjaimet ja toisella luokalla sidosteisen käsialan, tuttavallisemmin kaunokirjoituksen, kirjaimet.

– Se ei välttämättä ole hyvä, vaan olisi parempi kehittää omaa käsialaa yhden kirjaimiston pohjalta. Sen takia monessa maassa opetetaankin vain yhden käsialan kirjaimet. Ulkomaalaisesta kuulijasta uutinen on voinut kuulostaa pahemmalta, sillä hän ajattelee vain sitä yhtä käsialaa, mikä hänelle on opetettu ja on luultu, että käsin kirjoittaminen loppuisi Suomessa kokonaan. Siitähän tässä uudistuksessa ei ole kyse, Harmanen sanoo.

Suuri uudistus 1986

Kun kaunokirjaimia uudistettiin reilu kymmenen vuotta sitten, niistä tuli varsin yksinkertaisia ja moni kirjaimista muistutti tekstauskirjainta.

Toisin oli 1930-luvulla, jolloin otettiin käyttöön arkkitehti Toivo Salervon tyyppikirjaimet. Tuolloin kirjaimet olivat koukeroisia ja niissä oli erilaisia silmukoita ja koukkuja.

Muutoksia Salervon kirjaimiin tehtiin 1950-luvulla, mutta kirjaimet pysyivät edelleen koristeellisina.

Suuri uudistus koitti vuonna 1986, jolloin kirjaimia yksinkertaistettiin. Toivo Heiskasen suunnittelemissa kirjaimissa esimerkiksi l-kirjaimessa oli vain pieni koukku alhaalla ja C- ja D-kirjaimet muistuttivat paljon tekstauskirjaimia.

Heiskasen suunnittelemiin kirjaimiin tuli siirtyä koulussa viimeistään vuonna 1991, Opetushallituksen sivuilta löytyvässä lyhyessä historiikissa kerrotaan.

Tosin vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteissa ei mainittu Heiskasen kirjaimia, joten periaatteessa opettaja olisi voinut opettaa millaisia kirjaimia tahansa.

Päätös luopua sidostetun käsialan opettamisesta kokonaan on kuohuttanut niin ulkomailla kuin koti-Suomessa.

Esimerkiksi Saksan opettajaliiton puheenjohtaja Josef Kraus totesi Stern-viikkolehden haastattelussa viime vuoden alussa, että Suomen päätös oli ”pedagoginen virhe”.

Harmanen kertoo etenkin vanhempien ihmisten ihmetelleen opetushallituksen päätöstä tehdä kaunokirjoituksen opettamisesta vapaaehtoista.

– Mitään sellaista tutkimusta, joka osoittaisi, että tiettyjen kirjainmallien piirtäminen olisi se tärkeä asia, ei ole löydetty perusteeksi sille, että säilytettäisiin molemmat kirjainmallit.

Helppoja myös vasenkätisille

Nykyiset mallikirjaimet ovat myös helpompia vasenkätisille ja lapsille, joilla on puutteita motorisissa taidoissa.

– Vaikuttaa monella tavalla käsitykseen itsestä kirjoittajana, minkälainen oma käsiala on. Uutta käsialaa voi kirjoittaa vähän erilaisilla kallistuksilla, eli vasenkätinenkin voi kirjoittaa sitä yhtä hyvin kuin oikeakätinen. Kirjainten sidostaminen on aiemmin ollut erittäin vaikeaa vasenkätiselle. Lisäksi aiemmin lapset, joilla on heikot motoriset taidot, ovat saaneet vapautuksen kaunokirjoituksen opettelusta. Tämä uudistus asettaa kaikki tasa-arvoisempaan asemaan, Harmanen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää