Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Alaikäisiä turvapaikanhakijoita kadonnut Suomessa

Suomessa kadonneista ei ole vielä viitteitä järjestäytyneestä ihmiskaupasta, muualla Pohjoismaissa on jo näyttöä hyväksikäytöstä.
Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan Suomesta on kadonnut 30 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Alaikäiset olivat tulleet Suomeen yksin ilman vanhempia. He ovat kadonneet huhtikuun 2014 jälkeen.

Kadonneet on 14–17 -vuotiaita. He ovat yleensä poikia. Suurin osa kadonneista on irakilaisia poikia.

Maahanmuuttoviraston mukaan joidenkin katoamisten taustalla on viitteitä siitä, että joku toinen henkilö on vaikuttanut nuoren katoamiseen. Virastolla on huoli siitä, että katomaisiin liittyy rikollisuutta, esimerkiksi hyväksikäyttöä tai jopa ihmiskauppaa.

– Varsinaisia ihmiskauppaviitteitä ei Suomesta vielä ole, Turvapaikkayksikön ylitarkastaja, ihmiskauppa-asiantuntija Anni Valovirta tilittää.

Muualla Euroopassa on viitteitä järjestäytyneestä ihmiskaupasta. Esimerkiksi Norjassa alaikäisiä kadonneita on käytetty hyväksi pikkurikollisuudessa.

Alaikäisiä on Valovirran mukaan käytetty hyväksi myös työperäisessä ihmiskaupassa.

Maahanmuuttovirasto tiedusteli katoamiseen liittyviä asioita muun muassa vastaanottokeskusten työntekijöiltä. Nuorten kanssa työskennelleet kertoivat, että pääsyy katoamisiin oli pelko kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tai käännytyksestä toiseen EU-maahan.

Nuori voi myös olla tyytymätön Suomen oloihin. Hän halusi lähteä toiseen EU-maahan, jossa on tuttavia ja sukulaisia.

70 hakemusta raukesi

Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan ilman huoltajaa on tullut huhtikuun 2014 jälkeen Suomeen 70 sellaista alaikäistä, joiden hakemus on rauennut.

Näistä tulijoista 22 oli sellaisia, että virastolla oli vahvoja viitteitä täysi-ikäisyydestä. Hakijoista 18 tiedetään palanneen kotimaahan.

Ilman huoltajaa tulleista kadonneita on siten 30.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. 6

    Suomen antidopingpomolta täystyrmäys Venäjän selityksille

  7. 7

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  8. 8

    Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

  9. 9

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  10. 10

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. Näytä lisää