Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kansallista luokkaa

Orpolla on asiaa.
Suomen kielen hienouksiin kuuluvien astevaihtelusääntöjen mukaan tulisi tietysti käyttää vahvan p:n asemesta heikon asteen v:tä ja kirjoittaa ”Orvolla on asiaa”.

Kun nämä Orpot ja Karpot haluavat kuitenkin itse esiintyä vahvemman taipumisen edustajina, ja kun toisaalta valtakunnan ylin kielenhuoltaja Kotus näyttää tänä päivänä itse taipuvan mihin tahansa kotkotukseen, niin kuunnellaanpa nyt sitten kaikessa kielirauhassa, mitä asiaa Orpolla on.

– Missä täällä sitä keskiluokkaa on, että saa ruveta hurmaan?

Kokoomuksen puheenjohtajuudesta uneksiva Petteri Orpo on saanut kuninkaallisen oivalluksen.

Sinänsä vallan luontevaa, että tämä neronleimaus syttyi kokoomuslaisessa päässä. Saihan koko puolueen perustaminenkin aikoinaan alkunsa yksittäisestä kuningasideasta.

Orpon valaistuneen käsityksen mukaan kokoomus tulee menestymään, kunhan se vaan saa jälleen yhteyden nyt kadottamaansa keskiluokkaan.

Tykkänään toinen asia on, onko Orpon vakaumus sitten yhtä paikkansapitävä kuin näkemys, että ihan tämän saman keskiluokan oman edun kannalta olisi onnekkainta, jos kokoomus ei onnistuisi sitä enää koskaan löytämään.

Orpo sivuutti tyynesti sen vaikean ongelman, että keskiluokkaisuus voi olla samaan aikaan niin monta eri asiaa silkasta sovinnaisuudesta aina varallisuuden jakautumiseen.

Globaalien tasehavaintojen perusteella rikkaitten rikastuminen ei vain näytä pysyvältä suuntaukselta, vaan sen lisäksi rikkaimmat rikkaudet keskittyvät yhä harvemmille.

Digitalikkalan markkinoilla keskiluokan perinteiset työpaikat alkavat yhä useammin olla katoavaa kansantalousperinnettä.

Samanaikaisesti, ja jos Jeesukseen uskomme (Mark.14:7), ja miksi emme uskoisi, köyhät meillä on aina keskuudessamme, ja jos omat köyhät eivät riitä, niitä kyllä riittää tänne ulkomaita myöten Orpon hoidettaviksi.

Näiden kahden väliin jaa se tila, jossa keskiluokan pitäisi pystyä elämään.

Eläminen käy kyllä vaikeammaksi, sillä Digitalikkalan markkinoilla keskiluokan perinteiset työpaikat alkavat yhä useammin olla katoavaa kansantalousperinnettä.

Tulevaisuuden ruokalähettivetoisessa Suomessa, ylikoulutettujen ja alisuoriutujien keskelle sijoittuva väliinputoaja rupeaa olemaan jo keskiluokkaa.

Suomen vaalijärjestelmästä johtuen poliitikkojen ei tarvitse rampata asunnosta toiseen kannatusta hakemassa.

Keskiluokkaan yhteyttä etsivää Petteri Orpoakaan ei siis nähdä kolkuttelemassa oville taloissa, joiden pihassa seisoo vähintään uudehko Toyota Corolla.

Orpo ei ole keskiluokkahakuisuudessaan yksin, saman porukan perään huutelee myös Dodald Trump.

Trump on oudolla tavalla demonisoitu hahmo.

Jos äänestäjille on nyt maailmalla kerrankin tarjolla paras poliitikko, mitä rahalla saa, eikö silloin ole myös parasta, että hänellä on varaa maksaa se omasta pussistaan.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. 6

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. Näytä lisää