Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Äidin epäilyt heräsivät, kun vatsa pömpötti oudosti – Eela, 3, päihitti syövän kaksi kertaa

Veera Kuittinen haluaa kertoa tyttärensä Eelan tarinan, jos se auttaisi muita vanhempia, jotka miettivät, onko heidän lapsellaan jokin sairaus.
Monelle oman lapsen vakava sairastuminen on pahinta, mitä kohdalle voi sattua.

Tuusulalainen Eela-tyttö oli vuonna 2014 yksivuotias, kun hänen äitinsä Veera Kuittinen havaitsi, että tyttären maha tuntui pömpöttävän epäilyttävästi. Vatsa kasvoi kasvamistaan. Kuittinen kertoo, että lukuisilla neuvolakäynneillä patti kuitenkin todettiin vain ummetukseksi.

– Kuultiin aina, että ei se mitään vakavaa ole, älkää olko huolissanne, Kuittinen muistelee.

Eelan ollessa puolitoistavuotias vatsassa tuntui kananmunan kokoinen patti. Syyskuisen neuvolakäynnin lopulla Kuittinen otti patin taas puheeksi. Neuvolan hoitaja järjesti heti ajan lääkärille ja pattia tutkittuaan lääkäri antoi kiireellisen lähetteen vatsan alueen ultraäänikuvaukseen Hyvinkään sairaalaan.

Munuaisesta löytyi aikuisen nyrkin kokoinen kasvain

Viikon päästä kuvauspäivän aamuna Kuittinen oli huolesta sekaisin ja aavisteli pahaa. Hän siivosi ja vei roskatkin ulkoroskikseen, koska ajatteli, että sairaalareissulla voi kestää pidempään. Ja niin kävi.

Eelan toisesta munuaisesta löytyi kuvauksessa aikuisen nyrkin kokoinen kasvain. Koko perhe jäi saman tien osastolle.

Pian heidät siirrettiin Lastenklinikalle Helsinkiin, jossa diagnoosi vahvistui. Eelalla oli Wilmsin tuumori, joka on lapsuusiän munuaiskasvain. Perhe oli Lastenklinikalla kaksi viikkoa.


– Sytostaattihoidot aloitettiin samantien. Hoitojen edetessä Eelalle tehtiin munuaisenpoistoleikkaus. Kyseessä oli matalan riskin kasvain, joten hoidot loppuivat lyhyeen. Jo parin kuukauden jälkeen päästiin jatkamaan normaalia elämää, Kuittinen kertoo.

Perheelle jäi hölmistynyt olo: tässäkö tämä oli, näinkö nopeasti selvisimme pahimmasta?

Korkean riskiluokituksen syöpä

Syöpä ei jättänyt pientä Eelaa rauhaan. Vuoden päästä marraskuussa 2015 kontrollikäynnissä häneltä löydettiin kaksi etäpesäkettä ja uusi kasvain. Riskiluokitus oli tällä kertaa korkein, mikä tarkoitti rankempia hoitoja.

– Se tuli yllätyksenä, sillä etäpesäkkeet tai uusi kasvain eivät olleet tunnusteltavissa eikä Eelalla ollut mitään oireita, Kuittinen sanoo.

Hoidot alkoivat heti joulun jälkeen.

– Olemme nyt olleet vähintään kerran kuussa kolmen vuorokauden sairaalajaksolla sytostaatti- ja sädehoidoissa. Isossa leikkauksessa poistettiin lisämunuainen ja pala keuhkoa.


Vaikeuksista huolimatta iloinen mieli

Eela on rankkojen hoitojen vuoksi infektioriskipotilas, joten hän ei saa tavata toisia lapsia eikä olla julkisilla paikoilla. Riski saada jokin tauti kehon ollessa lähes vastustuskyvytön oli liian suuri.

– Rajoitteet ovat yhä voimassa. Hänellä on lisäksi keskuslaskimokatetri rinnassa, minkä kanssa ei voi käydä uimassa, kylvyssä eikä saunassa, mistä hän ennen tykkäsi. On jouduttu sitten selittämään, että nyt on pidettävä vähän taukoa niistä.

Eela on vakavista sairauksistaan huolimatta ollut iloinen oma itsensä. Äidillä ja isälläkin on nyt helpompi olla, kun lapsella ei ole kipuja.


– Hänestä ei huomaa, että mitään pahaa olisi menossa. Ainut vain, että tukka on lähtenyt. Sairaalassa saattaa tulla yllättäen paha olo, mutta Eela kuittaa sen iloisesti, että ”onneksi ei haittaa, kun minulla oli oksennuspussi”, Kuittinen kertoo.

Vielä yksi hoitokerta

Etäpesäkkeiden ja uuden kasvaimen löytymisestä on nyt puoli vuotta. Tällä hetkellä Eelalla on tiedossa enää yksi sytostaattihoitokerta kesäkuussa.

– Hoidot ovat tehonneet tosi hyvin eikä kuvissa enää näy Wilmsin syöpäläisiä. Hoitojen loputtua kotona on vielä oltava pari kuukautta, että vastustuskyky lähtee siitä paranemaan, Kuittinen sanoo.

Jos kaikki menee hyvin, Eela pääsee kesän lopulla jatkamaan elämää normaalisti.

– En malta odottaa, että saan viedä tyttöni esimerkiksi uimarannalle. Ennen kaikki oli niin itsestäänselvää. Niin se elämä heittää voltin, kun tällainen tilanne tulee vastaan, Kuittinen pohtii.


Elämä edessä

Kuittinen haluaa kertoa Eelan tarinan, jos se auttaisi muita vanhempia, jotka miettivät, onko heidän lapsellaan jokin sairaus. Kuittinen toivoo, että vanhemmat osaisivat viedä lapsen hoitoon aikaisin ja vaatia tutkimuksia.

– Mitä nopeammin syöpä löytyy, sitä parempi hoitoennuste yleensä on.

Nyt Eela perheineen odottaa terveen papereita – sekä pikkusiskoa.

– Ylpeänä isosiskona Eela odottaa pikkusisartaan innoissaan. Hän on jo suunnitellut, mitä kaikkea leikkii pikkusiskonsa kanssa, Kuittinen kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  3. 3

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  6. 6

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  10. 10

    612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  3. 3

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. Näytä lisää