Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Finavia kärsi 34 miljoonan euron johdannaistappiot - mitä sanoo ministeri Anne Berner?

Valtion lentokenttäyhtiö Finavia kärsi 2009-2011 peräti 34 miljoonan euron tappiot spekulatiivisista johdannaissopimuksista, jotka tehtiin vastoin yhtiön säännöksiä rahoituspäällikön ja varatoimitusjohtajan toimesta. Selvitystyöstä tuli lisäsotku.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) kertoo tänään Finavian yhtiökokouksen jälkeen tiedotustilaisuudessa johdannaisskandaalin jatkotyöstä. ISTV näyttää Bernerin infon suorana lähetyksenä kello 11.45 alkaen.

Kohu Finavian ympärillä sai lisää kierroksia, kun yhtiön hallitus päätti ensin nostaa kanteet yhtiön entistä johtoa ja hallitusta vastaan, mutta hallitus perui päätökset myöhemmin. Finavian eronnut hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi Helsingin Sanomille joulukuussa, että kanteet peruttiin Anne Bernerin ohjauksella.

Finavian omistajaohjaus on liikenne- ja viestintäministeriössä. Hallitus on kuitenkin itsenäinen ja corporate governance -säännösten mukaan valtio-omistaja voi vaikuttaa yhtiön asioihin vain yhtiökokouksen kautta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) ei Helsingin Sanomien tietojen mukaan ole katsonut hyvällä Bernerin omistajaohjausta. Virasto on käynnistänyt Finaviaa koskevan laillisuustarkastuksen, joka julkistetaan kesäkuun aikana.

Tarkastusviraston mukaan Finaviaa koskeva tarkastus on sujunut hyvässä yhteistyössä ministeriön ja Finavian kanssa. Tarkastuksessa VTV arvioi ”Finavian toimien riittävyyttä ja valtio-omistajan omistajaohjausta Finavian johdannaisten käyttöön liittyvissä epäselvyyksissä.”

Tarkastusviraston ylijohtaja Marko Männikkö ja johtava lainsäädäntöasiantuntija Matti Vedenkannas olivat eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuultavana 17.5.2016.

VTV:n mukaan johdannaisten käyttö Finaviassa todettiin vuoden 2013 tarkastuksessa osin epätarkoituksenmukaiseksi ja ohjeiden vastaiseksi. VTV:n mukaan spekulatiiviset johdannaiskaupat valtion riskillä muodostavat siinä määrin merkittävän riskin valtion taloudelle, että VTV haluaa varmistua korjaavien toimenpiteiden riittävyydestä ja johdon huolellisuusvelvollisuuden asianmukaisesta selvittämisestä Finaviassa.

ISTV suora kello 11.45.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    7. 7

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    8. 8

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    9. 9

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää