Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

34-vuotias kahden pienen lapsen isä yli viikon kateissa – ”Katoaminen on mysteeri”

34-vuotias, kahden pienen lapsen isä katosi Riihimäellä reilu viikko sitten. Omaiset ovat hyvin huolissaan.
Kaiken piti olla kunnossa, mutta sitten tapahtui jotain hyvin merkillistä. Vuonna 1982 syntynyt Juha-Matti Koskela katosi kuin tuhka tuuleen.

– Hänellä ei ole ollut mitään riitaa tai vastaavaa kenenkään kanssa. Katoaminen on enemmänkin mysteeri, miehen serkku Piia Pirhonen sanoo.

Koskelan oli määrä mennä mustalla naistenpyörällä riihimäkeläiseen rautakauppaan 20. toukokuuta.

Aamupäiväisen reissun jälkeen miehen oli tarkoitus mennä työpaikalleen sahayhtiö Versowoodiin, jossa Koskela toimii tuotantotyöntekijänä. Vuoroonsa mies ei kuitenkaan koskaan saapunut.

– Sinne hän ei mennyt, rikosylikonstaapeli Jouni Viljanen vahvistaa Hämeen poliisista Ilta-Sanomille.

Ilta-Sanomat tavoitti myös Versowoodin henkilöstöpäällikön Riikka Yli-Leskijärven, mutta hän ei halunnut kommentoida katoamista millään muotoa.

POLIISIN mukaan miehestä on havainto paria päivää myöhemmin sunnuntaina Hyvinkäällä. Sen jälkeisistä Koskelan liikkeistä poliisilla ei ole mitään tietoa.

Yllä olevalta videolta voit katsoa, mitä Koskelan liikkeistä tiedetään. Video on tekstitetty, joten voit katsoa sen myös äänettömänä.

Pirhonen, miehen vaimo ja muut omaiset ovat hyvin huolissaan. Koskelalla on 1-vuotias ja 10-vuotias lapsi.

– Tämä herättää syvää huolestuneisuutta laajassa ystäväpiirissä, Pirhonen sanoo.

Pirhonen luonnehtii Koskelaa erittäin hyväksi perheenisäksi.

– Hän on hiljainen ja rauhallinen sekä ystävällinen.

– Hän on myös hyvin huolehtivainen. Hänen luonteessaan ei ole mitään moitittavaa. Sen takia tämä katoaminen on hyvin epätyypillistä, Pirhonen sanoo.

MIESTÄ on etsitty yötä päivää viime päivien ajan Riihimäeltä ja muilta lähialueen paikkakunnilta.

Pirhosen mukaan etsintöihin on osallistunut noin parikymmentä Koskelan ystävää sekä sukulaista.

– Olemme todella laajasti yrittäneet etsiä ystävien ja sukulaisten kanssa, mutta emme ole löytäneet mitään jälkiä, eikä mitään lisätietoa, joka voisi valaista asiaa, sanoo Pirhonen, joka on ollut organisoimassa etsintöjä.

KOSKELAN matkapuhelinkin on ollut katoamispäivästä lähtien kiinni.

– Se ei ole kertaakaan hälyttänyt, Pirhonen selvittää.

Poliisi tutkii asiaa katoamisena, eikä tapaukseen toistaiseksi epäillä liittyvän rikosta.

Koskela on ruumiinrakenteeltaan hoikka ja hän on noin 185 senttimetriä pitkä. Koskela on myös kalju.

Miehellä oli katoamishetkellä ilmeisesti sinipunaiset työvaatteet, joissa luki Versowood. Pirhosen mukaan Koskelalla saattoi olla katoamishetkellä myös metallisankaiset silmälasit.

Havainnot Koskelasta voi soittaa poliisin numeroon 029 543 7936.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  2. 2

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  5. 5

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  6. 6

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  7. 7

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  10. 10

    Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  5. 5

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  6. 6

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  2. 2

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  5. 5

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  6. Näytä lisää