Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tulihan se sieltä – Orpo nimesi yhden Stubbin virheen

Kokoomuksen puheenjohtajakamppailun ennakkosuosikki, sisäministeri Petteri Orpo uhkui itseluottamusta ISTV:n Vaaligrilli-haastattelussa tiistaina.
– Kyllä allekirjoittaneesta tulee kokoomuksen seuraava puheenjohtaja, Petteri Orpo paalutti, kun ISTV kysyi asiasta Sanomatalon ylimmän kerroksen parvekkeella järjestetyssä Vaaligrilli-tentissä.

Orpo nimesi kovimmaksi valtikseen sen, että hän on tehnyt politiikkaa jo 20 vuotta erilaisissa tehtävissä. Niihin kuuluu mm. kuntapolitiikkaa pienessä kunnassa, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajuus Turussa, jäsenyys Turun kaupunginhallituksessa, Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtajuus sekä toimiminen valtakunnan tasolla kansanedustajana, kokoomuksen ryhmäjohtajana sekä ministerinä.

– Plus sitten se, että tunnen meidän järjestöväen läpikotaisin. Olen tehnyt heidän kanssaan töitä ja puhunut heidän kanssaan 20 vuotta ja keskustellut. Eli politiikan laaja-alaisuus, ennustettavuus, rauhallisuus.

Kokoomuksessa on ollut tapana, että istuvaa puheenjohtajaa ei haasteta, jos tämä haluaa jatkaa. Orpo kiistää silti syyllistyneensä majesteettirikokseen.

– Ei minusta. Puoluekokous on järjestödemokratiaan kuuluva oleellinen osa ja puoluekokouksen asialistalla on kohta, jossa sanotaan, että valitaan kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja.

– Meillä ei ole ollut sellaisia tilanteita niin usein, mutta mielestäni oleellisinta on miettiä kokoomusta, tätä meidän omaa puoluetta ja kansanliikettä, ja mielestäni kokoomus tarvitsee se, että me käydään tämä kisa ja vaali, Orpo sanoo.

Katso Petteri Orpon koko Vaaligrilli-haastattelu yllä olevalta videolta. Videolta käy ilmi muun muassa se, mitä kalastusta harrastava Orpo valitsi Panu ”Kokoliha” Karhusen valmistamasta makkarakimarasta.

Orpo on koko kampanjansa ajan varonut visusti kommentoimasta istuvan puheenjohtajan Alexander Stubbin toimintaa. Vaikeaa se oli ISTV:n Vaaligrillissäkin.

Mitä Stubb on tehnyt väärin?

– Minä en kauheasti ole halunnut lähteä siihen, että...

Mutta te olette lähtenyt häntä haastamaan. Silloin pitää olla joku syy?

– Ne syyt, miksi minä lähden, on se, että kokoomuksen luottamus kansalaisten parissa on merkittävällä tavalla laskenut...

Eli sekö johtuu sitten Stubbista?

– Se liittyy kokonaisuuteen. Se liittyy johtamiseen ja silloin, jos johto vaihtuu, jos tulen itse valituksi, persoona on erilainen, tapa johtaa on erilainen, monet asiat tulevat muuttumaan silloin. Se on se, mistä minä haluan puhua, en niinkään vertailla ja miettiä sitä taaksepäin katsoen, mikä on mennyt oikein, mikä väärin, vaan kertoa sen, mitä minä haluan kertoa.

Mutta kun te nyt Stubbia haastatte, niin kertokaa edes yksi asia, minkä hän on tehnyt väärin?

– Mielestäni kokoomus, ja varmasti puheenjohtaja on silloin se ykkösvastuunkantaja, on keskittynyt liikaa näitten ylätason asioiden hoitamiseen. Valtiontalouttakin pitää hoitaa ja pitää tehdä isoja reformeja, mutta kyllä me ollaan...kun hän on nyt tässä...hänen johdollaan me ollaan unohdettu se, miten me puhutaan tavallisille suomalaisille, miten me perustellaan meidän politiikkaa, miten me haetaan sieltä se oikeutus sille politiikalle.

Monet sanovat, että kaksi vuotta puolueen johdossa on hyvin lyhyt aika ja siitäkin (Stubbilla) meni iso osa erittäin vaikean hallituksen johtamiseen. Allekirjoitatteko te tämän väitteen, että on vähän epäreilua lähteä tässä vaiheessa haastamaan?– No, kaksi vuotta on sinänsä lyhyt aika. Mutta toisaalta, puolue on tällä hetkellä sen verran suurissa vaikeuksissa, hävittiin eduskuntavaalit reilusti, suurin tappio 20 vuoteen, luottamus kansalaisten parissa on vähentynyt, vetovoima on pienentynyt ja meillä on sisäisiä ristiriitoja. Minusta siinä on riittävästi syitä, miksi meidän on tärkeä nyt käydä tämä puheenjohtajakisa ja tämä keskustelu.

– Ja mitä tulee tähän ajankohtaan, niin en niinkään katsoisi kuinka kauan aikaa on mennyt, vaan katsoisin eteenpäin. Meillä on kuntavaalit alle vuoden päässä, sitten aluehallintovaalit, presidentinvaalit ja eduskuntavaalit. Mikä on oikea aika, sitä en osaa sanoa.

Oletteko tekemässä Stubbille ohareita? Hänhän nosti teidät 2014 maa- ja metsätalousministeriksi tilanteessa, jossa te olitte tukenut Jan Vapaavuorta puheenjohtajaksi. Eli eikö yhtään käy luonnolle se, että te nyt haastatte tällaista kaveria?– No, ensinnäkään ei ole kysymys Alexander Stubbista tai Petteri Orposta vaan kokoomuksesta ja kokoomuksen puheenjohtajasta. Toinen kysymys on se, että minä olin siihen aikaan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja koin, että nautin aika vahvaa tukea eduskuntaryhmästä ja puolue-elimistä. He olivat kaikki valitsemassa minua.

Jos teistä tulee kokoomuksen puheenjohtaja, oletan että te otatte valtiovarainministerin salkun, mutta saako Stubb jatkaa hallituksessa?

– Minusta valtiovarainministerin salkun ottaminen itselle olisi aika luontevaa, koska pääministeri/valtiovarainministeri on keskeinen linkki hallituksen sisällä. Mihinkään muihin ministerivalintoihin en ole ottanut kantaan enkä ota, ennen kuin puoluekokous on ohi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    10. 10

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    6. Näytä lisää