Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuva: 4-vuotias tyttö pomppi trampoliinilla Hyvinkäällä – käsivarsi vääntyi poikki sijoiltaan

Onnettomuus
Perjantai-illan leikki naapurissa vaihtui viikonloppuun sairaalassa.
4-vuotias meni viikko sitten perjantaina illansuussa isosiskonsa kanssa leikkimään naapurin trampoliinilla Hyvinkäällä. Hyppimässä oli monia muitakin lapsia, kun yksi lapsista kaatui 4-vuotiaan päälle. Jälki oli ikävää.

– Nyt on tytöllä käsi katki poikki. Kyynärvarren luut ovat täysin poikki, tytön äiti kertoi onnettomuuden jälkeen Ilta-Sanomille.

Äiti vei tytön ensin paikallissairaalan päivystykseen, josta ambulanssi vei 4-vuotiaan Lastenklinikalle. Vasta lauantaina tytön käsivarsi leikattiin.

– Se joudutaan leikkaamaan ja laittamaan tukinaulat kyynärluihin. Kyllä siitä vielä käsi tulee, koska neitokainen on vasta neljän vanha ja näin pienet yleensä aika hyvin paranee, äiti mietti ennen leikkausta.

Tytön käsi on kuitenkin useita viikkoja kipsissä.

Äidin mukaan käsi on erittäin kipeä ja 4-vuotias saa sairaalassa kipulääkkeitä. Hyvinkääläisnainen haluaa kertoa tyttärensä onnettomuudesta julkisesti varoittaakseen muita siitä, kuinka vaarallista on, jos trampoliinilla pomppii monta lasta samaan aikaan.

– Parempi olisi, että trampoliinilla pompitaan yksi kerrallaan.

Jättitrampoliinit kasvattavat suosiotaan

Trampoliinit nousivat Suomessa suosioon noin kymmenen vuotta sitten. Viime vuosina myyntiään ovat kasvattaneet jättitrampoliinit, jotka mahdollistavat tavallista hurjemman menon.

Asiantuntijat muistuttavat, että trampoliinihyppely on hauskaa ja kasvavalle lapselle monella tavoin hyödyllistä liikuntaa. Vaaralliset temput pitäisi kuitenkin jättää osaksi ohjattua trampoliinivoimistelua. Turvallisuusvalistusta pitäisi muistaa jatkaa vuosi toisensa jälkeen, koska harrastamaan tulee joka vuosi uusia ikäluokkia.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesilta kerrotaan, että trampoliiniturmat vähenivät, kun verkot trampoliinien ympärillä yleistyivät. Trampoliinien jälleenmyyjien on huolehdittava, että verkko tulee joko trampoliinin mukana tai se on ostettavissa erikseen.

– Trampoliinia hankkiessa on tärkeä tutustua käyttöohjeisiin ja koota se oikein. On tärkeää, että trampoliinilla hypitään yksi kerrallaan, sillä se vähentää onnettomuusriskiä, sanoo johtava asiantuntija Jaakko Laitinen Tukesilta STT:lle.

Tutkimus: Vaaralliset temput liittyvät isompien lasten trampoliinikulttuuriin

Tuoreen Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehdyn tutkimuksen mukaan valtaosa lasten vakavimmista trampoliinivammoista johtui epäonnistuneista tempuista.

Vaaralliset temput näyttävät liittyvän erityisesti isompien lasten trampoliinikulttuuriin. Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa käytiin läpi vakavimpia vammoja, joita saaneet olivat kaikki 9–15-vuotiaita poikia.

Duodecim-lehden mukaan nuoret videoivat hurjia temppuja ja mahdollisuus jakaa suorituksia sosiaalisessa mediassa voi osaltaan lisätä loukkaantumisriskiä.

Eräässä tapauksessa vakava kaularankavamma johtui kisasta, jossa yritettiin tehdä takaperin monta volttia peräkkäin.

Lehdessä esitellyssä tutkimuksessa käydään läpi kaikki Oulun yliopistollisessa sairaalassa viime vuoden huhti–marraskuussa hoidetut tapaukset, joihin liittyi vakavan vammautumisen tai kuoleman vaara. Tapauksia oli kahdeksan.

Epäonnistuneet temput johtivat muun muassa kaularangan vaurioihin ja rintalastan murtumiin. Yhdessä tapauksessa poika putosi ilman temppuja hyppiessä trampoliinilta maahan ja hänen olkaluunsa murtui.

Näin vältät trampoliiniturmat

– Asenna trampoliiniin aina myös turvaverkko.

– Aseta trampoliini mahdollisimman tasaiselle alustalle ja huolehdi, että sen alla ja sivuilla on vapaata tilaa.

– Tarkista trampoliinin kunto ennen hyppimistä, erityisesti talven jälkeen.

– Trampoliinilla saa hyppiä vain yksi kerrallaan.

– Hyppiessä kannattaa pitää katse matossa ja opetella ensin perushypyt.

– Pois lähtiessä on laskeuduttava varovasti, ei hypäten.

– Vahdi lasten hyppelyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää