Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi kuorma-autoon palaneen 17-vuotiaan nuorukaisen kuolemasta: Ei epäillä rikosta

Kuolemantapaus
Poliisi selvittää yhä, minkä takia nuorukainen oli mennyt kuorma-auton ohjaamoon ja, mikä aiheutti tulipalon.
Poliisin mukaan palaneesta kuorma-autosta löydetyn 17-vuotiaan kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta, Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa.

– Suoritettujen tutkintatoimenpiteiden perusteella voidaan rikoksen mahdollisuus tapahtumien osalta sulkea pois, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo tiedotteessa.

Nuorten keskuudessa levinneissä huhuissa, joiden mukaan 17-vuotias olisi joutunut pahoinpidellyksi ennen kuolemaansa, ei poliisin mukaan ole perää.

Poliisi löysi sunnuntaina aamuyöllä 17-vuotiaan pojan ruumiin palaneesta kuorma-autosta Joensuussa.

Poliisi on kuulustellut yli kymmentä ihmistä liittyen 17-vuotiaan pojan kuolemaan. Lisäksi menehtyneen nuorukaisen reitiltä on saatu hankittua valvontakameratallenteita.

Poliisin mukaan nuorukainen on ollut ennen menehtymistään puhelimitse ja sosiaalisen median välityksellä yhteydessä kavereihinsa. Viimeisen viestin hän lähetti kello 1.48. Viimeinen näköhavainto hänestä on noin kello 1–1.30, jolloin hän erkaantui kavereistaan ja lähti ajamaan Ylisoutajan sillalta Peltolan ammattikoulun suuntaan.

Ajoiko joku pojan Jopolla?

17-vuotiaan Jopo löytyi sunnuntaina Ilomantsintien ja Loinikintien risteyksestä. Paikka on noin 1,5 kilometrin päässä kuorma-autosta. Poliisin mukaan on mahdollista, että joku olisi ottanut pyörän luvatta käyttöönsä yöllä ja hylännyt sen myöhemmin.

– Mikäli näin on todella tapahtunut, poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan. Tarkoituksena on saada ainoastaan selvitettyä kuorma-auton palamiseen liittyviä yksityiskohtia, Hämäläinen sanoo tiedotteessa..

Asiaa tutkitaan kuolemansyyn tutkintana ja palonsyyn tutkintana.

Poliisi tiedottaa esittävänsä osanottonsa menehtyneen 17-vuotiaan omaisille ja läheisille ja kiittää kansalaisia lukuisista vihjeistä ja havainnoista. Edelleen kaikki havainnot ja tiedot asiaan liittyen voi ilmoittaa numeroon 029 545 6461.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. 6

    Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  9. 9

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  10. 10

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. Näytä lisää