Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Politiikan tutkija: Kahden vuoden takainen kamppailu saattoi koitua Stubbin kohtaloksi

Politiikka
Uuden puheenjohtajan täytyy seuraavaksi paikata puoluekokouksen arvet.
Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlundin mukaan kokoomuksen puheenjohtajan vaihdos on ulkoa päin katsottuna yllättävä. Hän pitää Petteri Orpon valintaa ensisijaisesti sisäisen epäluottamuksen osoituksena.

– Kokoomus menestyi vaaleissa kohtalaisen hyvin, säilytti paikkansa hallituksessa eikä hallitusohjelma ole kokoomusvastainen, hän kiteyttää puolueen tilannetta.

Hänen mukaansa osatekijöitä vaihdokseen voivat olla muassa puolueen tekemät poliittiset kaupat maakuntamallissa, perinteisen kannattajakunnan pettymys sekä imagon heikentyminen.

Grönlund näkee Orpon valinnassa samankaltaisuutta SDP:n kahden vuoden takaisen puoluekokouksen kanssa, jossa Jutta Urpilainen sai väistyä Antti Rinteen tieltä.

– Puolueelle ei niin tyypillinen johtohahmo sai väistyä perinteisemmän johtajan tieltä.

Professori arvioi, että kokoomuksen politiikka ei todennäköisesti muutu oleellisesti uuden puheenjohtajan myötä. Stubb kuitenkin jakaa Grönlundin mielestä ihmisten mielipiteitä Orpoa voimakkaammin.

"Valinnassa revanssihenkeä"

Turun yliopiston erikoistutkijan Mari K. Niemen mielestä kokoomuksen ratkaisu herättää kysymyksen, haettiinko puolueessa revanssia kahden vuoden takaisesta puheenjohtajavalinnasta.

Petteri Orpo tuki kaksi vuotta sitten Jan Vapaavuorta, joka hävisi kisan.

Niemen mielestä on ollut mielenkiintoista seurata prosessia, jolla puolue päätyi puheenjohtajakisaan. Hänen mielestään painetta kasvatettiin kevään aikana vähitellen sekä nimettömällä että nimillä esitetyllä kritiikillä.

Erityisen kiinnostavaa Niemen mielestä on ollut seurata Vapaavuoren roolia.

– Vapaavuori näytti tasoittavan tietä seuraavalle johtajalle, kun hän julkaisi kirjan ja toi esiin kritiikkiä ratkaisevana ajankohtana.

Orpon mandaatti on Niemen arvion mukaan juuri niin vahva kuin puheenjohtaja siitä tekee. Puheenjohtajan asemaan vaikuttaa hänen mukaansa koko ajan enemmän se, mikä on puolueen kannatus.

– Vaikka johtaja valitaan vahvallakin enemmistöllä, epäröinti alkaa aina yllättävänkin pian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    9. 9

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    10. 10

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää