Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuva: Vesi tulvi kadulle Vantaalla – meloja ilmestyi keskelle omakotialuetta

Tilapäinen järvi toi tuntemattomaksi jääneen melojan paikalle. Kaksilapainen mela kiidätti kajakkia sujuvasti.
Kova sade iski Suomeen torstaina. Sade yllätti osan Vantaalla asuvista. Vaaralantiellä palolaitos joutui tekemään tosissaan töitä, jotta tilanne selvisi.

– Vettä tuli todella reippaasti. Vettä kerääntyi kohtaan, jossa on ilmeisesti jonkinlainen ahtauma putkistoissa. Saimme tilanteen selvitetyksi, päivystävä palomestari Jari Vuoripuro kertoi Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa paikka on hankala. Vedenpaisumus keräsi uteliaita, kuvaajia ja yhden erikoisen kulkijan. Tuntemattomaksi jäänyt nuorimies kokeili melomista kajakillaan tilapäisellä tulvajärvellä. Kuvaaja tallensi tilanteen.

– Torstaina viiden jälkeen vettä oli niin paljon, että paikalle tuli kolme paloautoa vettä pumppaamaan. Tuntemattomaksi jäänyt nuorimies tuli paikalle ja alkoi meloa kanootilla. Hyvän retken hän siinä pystyi tekemään, sillä vettä oli arviolta puolisen metriä, kuvan ottanut 32-vuotias Jarmo Vantaalta kertoi.

Jonkin verran kuvausta harrastanut Jarmo ottaa silloin tällöin kuvia, varsinkin erikoisista tapauksista.

– Satuin paikalle hyvään aikaan. Kuvasin tapahtuman tavallisella kännykkäkameralla. Kovan sateen tuoma vesi valui paikalle alamäkeen Vaaralantiellä ja hyvinhän siinä saattoi meloa, Jarmo painotti.

Päivystävä palomestari Jari Vuoripuro ei kiinnittänyt huomiota kuvaajiin ja melojiin.

– Tärkeää oli estää talojen sokkeleita kastumasta ja suojata lähellä olevaa päiväkotia. En nähnyt melojaa. Ehkä siinä oli hyvä mennä kanootilla. Olisikohan ollut kanootti valmiina takapihalla, hän pohti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  5. 5

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  6. 6

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  7. 7

    Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

  8. 8

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    SM-liigan jumbojoukkue myy pelaajiaan – ”Fanien röyhkeää huijaamista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  7. 7

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  8. 8

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  9. 9

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  5. 5

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  6. Näytä lisää