Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Politiikan jättävälle Haglundille satoi työtarjouksia – ”Jos kukaan ei olisi pettynyt, sekin olisi huolestuttavaa”

Politiikka
Politiikkaan turhautunut Carl Haglund sanoo voivansa edistää kiinalaisyhtiössä hänelle tärkeitä asioita: työpaikkojen ja investointien saamista Suomeen.
Rkp:n edellinen puheenjohtaja, kansanedustaja Carl Haglund (rkp) kertoo kypsytelleensä keväästä lähtien siirtymistä liike-elämän palvelukseen.

Hän on punninnut saamiaan työtarjouksia. Tiistaina Haglund ilmoitti, että hän aikoo siirtyä kiinalaisen bioenergiatoimittaja Kaidin varatoimitusjohtajaksi. Hän aikoo jättää eduskuntatyön elokuun alussa.

Haglund kertoo IS:lle, että hänellä on ollut suoranainen valinnan vaikeus.

– Keväällä, kun ilmoitin jääväni pois puoluejohtajan tehtävistä, tuli varsin monta eri työtarjousta ja keskustelun avausta. Minulla on ollut mielenkiintoinen kevät.

Pitkän pohdinnan ja taustakeskustelujen jälkeen Haglund päätyi siihen, että kiinalaisten tarjous on mielenkiintoinen. Hän ilmoitti tekevänsä lopullisen päätöksen puoluekokouksen jälkeen.

Haglundin mielessä pyöri, miten äänestäjät suhtautuvat, jos hän jättää eduskuntatyön vuosi vaaleista.

Haglund kertoo käyneensä luottamuksellisia keskusteluja kiinalaiseen yhtiöön siirtymisestä kollegojen ja eduskunnan viranhaltijoiden kanssa. Hänen eroilmoituksensa ei tullut lopulta enää suurena yllätyksenä monelle.

– Tämä on oikeastaan osa sitä kokonaisuutta, kun päätin jättää puolueen puheenjohtajan tehtävät. Olen iloinen ja otettu siitä, että kevään aikana, kun kävi ilmi, ettei enää ole ambitiota johtaviin tehtäviin politiikassa, olen saanut osakseni tosi paljon ymmärrystä ja tukea.

Haglund lisää, että joukossa on tietysti myös sellaisia, jotka ovat vähän pettyneitäkin.

– Olen yrittänyt ajatellut myös niin, että jos kukaan ei olisi yhtään pettynyt, sekin olisi aika huolestuttavaa.

Haglund joutuu tulevissa tehtävissään olemaan yhteyksissä valtiovallan edustajiin, Tekesiin, ministeriöön. Kiinalaisella Kaidin tämänhetkinen Eurooppa-hanke on Kemissä käynnistynyt biojalostamohanke. Kiinalaisyhtiöllä on tavoitteita rakentaa lisää Eurooppaan.

– Voin olla edistämässä työpaikkojen ja investointien syntymistä Suomeen, Haglund iloitsee tulevasta tehtävästä.

Haglund lisää, että hän olisi halunnut edistää samanlaisia asioita politiikassa.

Viimeiset vuodet politiikassa olivat sen verran turhauttavia, että hän huomasi kaipaavansa muunlaisiin tehtäviin.

– Tajusin, että tapa jolla Suomessa työskennellään valtioneuvostossa ja politiikassa, ei ole mikään unelmatyö ainakaan pienen perheen isälle. Mielsin jossain vaiheessa sen, etten halua enää valtioneuvoston jäseneksi.

Vaikeinta oli viimeinen vuosi ministerinä. Kaoottista tunnelmaa synnytti se, että hallituspuolueet alkoivat äänestää omia esityksiään vastaan.

”Stubbin piikkiin ei voi kaikkea laittaa”

Haglund sanoo, että turhautuminen alkoi ennen pääministeri Alexander Stubbin (kok) johtaman hallituksen loppuaikoja.

– Stubbin piikkiin ei voi kaikkea laittaa. Hallitus teki vuosi ennen Stubbin pääministerikautta laajan rakennepoliittisen ohjelman. Se oli hyvin merkittävä, mutta toimeenpano ja sitoutuminen ohjelmaan jäivät torsoksi.

Haglund sanoo, että peiliin katsomisen paikka on kaikilla. Kukaan ei pääse yli eikä ympäri siitä, ettei hallitus saanut tarpeeksi aikaan.

Kiinalaisyhtiössä Haglundin vastuulla on Euroopan investointistrategia. Yhtiön pääkonttori on Kiinassa. Haglund on sopinut, että hän voi hoitaa tehtävää Helsingistä käsin.

Haglund sanoo jättävänsä insinöörityöt insinööreille. Hänen tehtävänään on valmistella kiinalaisille investointistrategiaa ja pohtia eri markkinoita.

– Tällä hetkellä Suomi on keskiössä ja tähän liittyy paljon EU-vaikuttamista.

Haglund pääsee käyttämään hyväkseen EU-osaamistaan.

– On tärkeää, että pohjoiset biopolttoaineet nähdään EU-lainsäädännön valossa uusiutuvina ja että voidaan varmistaa se, että puupohjainen biotalous menestyy vastaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    10. 10

      Asiantuntija kertoo saunapalojen yleisimmät syyt: ”Muutamia tapauksia on ollut, että kiuas on tipahtanut seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää