Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Loiri kiistää törkeän pahoinpitelyn – 37-vuotias uhri ei muista juuri mitään

Musiikkivideo-ohjaaja Joonas Loiri sanoo pyytäneensä ystävänsä mukaan turvakseen, kun hän lähti Lauttasaareen tapaamaan uhria.
Syyttäjän mukaan koko tapahtumaketjun taustalla on Loirin ja 37-vuotiaan uhrin kiista, joka liittyi ensin mainitun tyttöystävään. Erimielisyyksiä selvittääkseen miehet olivat sopineet tapaamisen Lauttasaareen 2. toukokuuta.

Loirin mukaan 37-vuotias oli edellisen yön aikana soittanut tai viestitellyt hänelle noin 50 kertaa. Viesteissä oli uhattu muun muassa, että "tästä et puhumalla selviä".

– Soitin (30-vuotiaalle ystävälle), että jos hän voisi lähteä mukaan turvaamaan minua, Loiri sanoi oikeudessa.

Mukaan tuli eräs toinenkin ystävä, joka ei ole saanut syytettä jutussa.

– Kun tulimme parkkiin, niin sanoin, etten halua, että kukaan puuttuu mitenkään. (Uhri) on kuitenkin ystävä, järjestämme yhdessä bileitä, dj-keikkoja tekevä Loiri kertoi.

Hänen mukaansa 37-vuotias kävi heti päälle, kun he kohtasivat. Molemmat yrittivät lyödä, sitten 37-vuotias työnsi hänet sivuun. Kertomansa mukaan Loiri lähti paikalta autolle, 30-vuotias ystävä tuli perässä.

He kumpikaan eivät kertomansa mukaan nähneet potkua, joka aiheutti uhrille aivovamman ja vei hänet hengityskoneeseen. Loiri ei kertomansa mukaan edes tunne potkaisijaksi epäiltyä 22-vuotiasta miestä.

"Seuraava havainto on sairaalasta"

Uhrin muistikuvat pahoinpitelystä ovat erittäin heikot.

– Muistikuvani loppuvat siihen, kun kohtaan hänet (Loirin). Minulla on muistikuva, että hän käy päälle, mutta siihen muistikuvat loppuvat. Seuraava havainto on sairaalasta, 37-vuotias mies kertoi oikeudessa.

Hän kiistää, että hänen ennen tapaamista lähettämänsä viestit olisivat olleet tarkoitettuja uhkauksiksi. Hän sanoo lähettäneensä viestit kiihtyneenä, mutta ei vihaisena. Tarkoitus oli selvittää asiat ilman mitään väkivaltaa.

Syyttäjä vaatii Loirille sekä 30- ja 22-vuotiaille miehille rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja tappeluun osallistumisesta. Uhri vaatii korvauksena muun muassa 7000 euroa kivusta ja särystä, 4000 euroa kärsimyksestä ja 500 euroa kosmeettisesta haitasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  3. 3

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  7. 7

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  10. 10

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  7. 7

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  8. 8

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  3. 3

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää