Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

LM: Vihdin poliisisurmassa käytetty rynnäkkökivääri oli viety Puolustusvoimista

Poliisin hengen vieneessä Vihdin ampumavälikohtauksessa käytettiin Puolustusvoimista vietyä rynnäkkökivääriä, kertoo Lännen Media.
Rikosylikomisario Thomas Elfgrenin mukaan poliisisurmassa käytetty ase oli vuonna 1982 valmistettu RK-62-rynnäkkökivääri.

Aiemmin mediassa on spekuloitu, voisiko kyseessä olla Niinisalosta vuonna 2014 kadonnut ase.

Lännen Median mukaan näin ei ole. Elfgren kertoo, että Puolustusvoimat ilmoitti poliisisurmassa käytetyn aseen kadonneeksi ”jo kauan sitten”.

Poliisi kertoi jo aiemmin, että aseen sarjanumero on näkyvissä ja aseen alkuperä oli helppo selvittää.

Ilta-Sanomille Elfgren kertoo, että rynnäkkökiväärin osalta vielä moni kysymys on kuitenkin yhä avoinna. Elfgrenin mukaan poliisi selvittää yhä mistä ase on alun perin peräisin ja kuinka se päätyi Vihdissä kaksi poliisia ampuneen Jorma Nyforsin haltuun.

– Tätä alkuperääkin selvitetään edelleen. Meillä on siitä vakaa käsitys, mutta kerromme siitä julkisuuteen vasta, kun tiedämme asian varmaksi, Elfgren sanoo.

Vihdin ampumisessa vajaa kaksi viikkoa sitten kuoli poliisi ja toinen haavoittui vakavasti. Murhasta ja murhan yrityksestä epäilty 67-vuotias mies löytyi kuolleena.

Jutun alussa olevalla videolla kerrotaan Vihdin poliisisurmasta.

RK-62 -rynnäkkökivääri

RK-62-rynnäkkökivääri on ollut Puolustusvoimien käytössä vuodesta 1962.

Kyseessä on taistelijan perusase Suomen armeijassa.

Aseella voidaan ampua joko kerta- tai sarjatulta. Sarjatulella rynnäkkökiväärillä voi ampua teoriassa 700 laukausta minuutissa, mutta lippaan vaihdot mukaan lukien todellinen nopeus on 120–180 laukausta minuutissa.

Alle 300 metrin ampumaetäisyydellä rynnäkkökivääri on tehokas ase: luoti läpäisee myös sirpalesuojaliivin ja komposiittikypärän.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  8. 8

    Testaa, miten sinkku olet!

  9. 9

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  10. 10

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. Näytä lisää